Tiibetiläisen tarina
Lobsang Ch0kta Trotsik
Kotikaupunkini Ngaba ei kuuluu Tiibetin autonomiseen alueeseen, vaan on osa Kiinan Sichuanin maakuntaa. Kiinan hallitus on jakanut Tiibetin neljään eri maakuntaan.
Olen syntynyt Kiinan kulttuurivallankumouksen jälkeen, vuonna 1981. Kulttuurivallankumouksen aikana Kiinan hallitus tuhosi 6 000 munkki- ja nunnaluostaria Tiibetissä. Ne olivat tiibetiläisen buddhalaisuuden, kulttuurin ja kielen tärkeimpiä keskuksia.
Vuonna 1998 pakenin Intiaan viidenkymmenenkuuden muun tiibetiläisen kanssa. Kävelimme halki lumisen Himalajan, olin seitsemäntoistavuotias. Lähdin maanpakoon seuratakseni Hänen Pyhyyttään Dalai Lamaa ja saadakseni paremman mahdollisuuden opiskella.
Tiibetissä opetin nuoria munkkeja Kirtin luostarikoulussa Ngabassa. Minun oli paettava Tiibetistä Intiaan, koska Kiinan hallitus painosti kouluamme lakkauttamisella jatkuvasti. Lopulta Keski-Kiinan hallituksen onnistui pakottaa koulumme, joka oli tiibetiläisten oppien kehto alueella, sulkemaan ovensa vuonna 2001. Tuolloin koulussa opiskeli 7 000 lasta.
Nyt Intiaan tulostani on kulunut kuusitoista vuotta. Rakas äitini ja kaikki muut perheenjäseneni sekä sukulaiseni ovat yhä Tiibetissä. Maanpakoni alkuvaiheessa en voinut kommunikoida heidän kanssa lainkaan vaan yhteytemme katkesivat täysin vuosiksi. Sillä aikaa isoäitini, hengellinen oppaani, ja monet muut sukulaiseni kuolivat näkemättä minua enää koskaan. Isoäiti oli minulle hyvin läheinen, rakastan perhettäni.
Vuonna 2008 tiibetiläiset nousivat osoittamaan mieltä Kiinan hallituksen harjoittamia jatkuvia karkeuksia vastaan Tiibetissä. Rauhanomaisen vastarinnan aikaan, 14. maaliskuuta, yli kymmenen tiibetiläistä mielenosoittajaa ammuttiin kuoliaaksi kotikaupungissani Amdo Ngabassa. Heidän joukossaan surmansa sai serkkuni Lhundup Tso, 16-vuotias koululainen. Tyttö sai luodin otsaansa ja menehtyi välittömästi. Kädessään serkkuni kantoi Hänen Pyhyytensä Dalai Laman kuvaa.
Tähän päivään mennessä en ole palannut Tiibetiin, enkä luultavasti palaa ennen kuin Tiibet on vapaa. En palaa, koska olen kirjoittanut ja julkaissut artikkeleita sekä teoksen Tiibetin poliittisesta tilanteesta ja ihmisoikeuskysymyksistä. Sen sijaan toimin Tiibetin PENin varapuheenjohtajana ja raportoin vangittujen tiibetiläisten kirjoittajien ja muiden taiteilijoiden kohtaloista sekä osallistun ja puhun Tiibetin kysymyksistä PEN Internationalin tilaisuuksissa. Kiinan hallitus pitää toimintaani silmällä – siksi minun olisi vaarallista palata Tiibetiin. Kiinan hallitus jäljittää ja nauhoittaa puheluni – kaikkea teleliikennettä sensuroidaan Tiibetissä. Kotonani Ngabassa internetin käyttö on kielletty muilta kuin paikallisilta virkamiehiltä. Siksi en voi vaihtaa kuin yleisiä kuulumisia äitini kanssa.
Jaoin juuri yhden tiibetiläisen tarinan, mutta maanpaossa elää yli 120 000 muuta tiibetiläistä. Joillakin heistä on kerrottavanaan samankaltaisia tarinoita, toisilla paljon kauheampia. Maani on poikkeuksellisessa tilanteessa, emmekä voi muuta kuin yrittää selviytyä parhaamme mukaan.
Käännös: Johanna Sillanpää.
* * *
Kirjoittaja on Tiibetin PENin varapuheenjohtaja. Teksti on osa Gironassa 27.7.2014 esitettyä alustusta ”New technology in relation to Tibetan language”. Kokonaisuudessaan Lobsang Chokta Trotsikin puheenvuoron voi lukea englanniksi Katalonian PENin sivuilla.
Tibetan Writers Abroad PEN perustettiin vuonna 1999 Intiassa. Jäsenet asuvat pääasiassa Intiassa, mutta myös muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Maanpaossa toimivan keskuksen päätehtävä on puhutun ja kirjoitetun tiibetin kielen säilyttäminen.
