Kongressi vastakohtien Kirgisiassa
Marianne Bargum
Kuva: Leena Parkkinen
PEN Internationalin kahdeksaskymmenes kongressi pidettiin Bishkekissä, keskiaasialaisen Kirgisian pääkaupungissa. John Ralston Saul, organisaation puheenjohtaja, totesi avajaispuheenvuorossaan, että Bishkek on ainoa keskiaasialainen kaupunki, jossa tällainen kongressi voitaisiin järjestää.
”Kaksi vallankumousta viimeisen vuosikymmenen aikana on johtanut siihen, että Kirgisialla on demokraattinen hallinto, joka sallii kotimaisten ja kansainvälisten organisaatioiden toiminnan maassa.” Samalla hän ilmaisi huolensa uzbekkien jatkuvasta syrjinnästä: Ralston Saul kertoi uzbekistanilaisesta toimittajasta Azimjon Askarovista, jota kidutetaan vankilassa. Hänet tuomittiin virheellisesti osallisuudesta kirgisialaisen poliisin murhassa etnisissä levottomuuksissa kesäkuussa 2010. Useita mielenosoittajia ammuttiin silloin kuoliaaksi Bishkekin Manas-aukiolla. Osoittaakseen epäluottamuksensa valtiovallalle PEN International ei ottanut vastaan tukea hallitukselta, vaan kongressi järjestettiin sponsoreiden, mm. tunnetun elokuvaohjaajan, museoiden ja yliopiston avulla.
Iida Simes, Elisabeth Nordgren ja Leena Parkkinen. Kuva: Jarkko Tontti
Suomesta kongressiin osallistuivat allekirjoittanut eli Suomen PENin varapuheenjohtaja, Naiskirjailijakomitean edustaja Leena Parkkinen, Vangittujen kirjailijoiden komitean puheenjohtaja Iida Simes sekä Anna-Lena Laurén, joka oli paikalla sekä PENin jäsenenä että Keski-Aasian maiden asiantuntijana (hän on kirjoittanut maista teoksen Frihetens pris är okänt, Schildts & Söderströms 2013 – suom. Kuinka kallis vapaus, Teos 2013). Suomen PENin entinen puheenjohtaja Jarkko Tontti valittiin edellisessä kongressissa PEN Internationalin johtoryhmään sekä organisaation varainhankkijaksi, kun taas Elisabeth Nordgren toimi Search Committeen puheenjohtajana. Hänen vastuullinen tehtävänsä oli äänten laskeminen henkilövaaleissa.
John Ralston Saul ja Jarkko Tontti.
Päiväkirjastani:
”Bishkek perjantaina 3. lokakuuta
Ihana aamu, lintuvana taivaalla, aurinko nousee ja vuorten lumipeitteiset ääriviivat alkavat piirtyä esiin. Kaupunki on sekoitus neuvostoaikaista monumentaaliarkkitehtuuria ja aasialaista köyhyyttä – periksiantaneita taloja, kuoppaisia jalkakäytäviä, iäkkäitä naisia niiden reunoilla myymässä kukkia ja hedelmiä. Liikenne leveillä puistokaduilla on hurjaa johdinautojen ja suurten (enimmäkseen japanilaisten) autojen välissä, joissa ratti on yleensä oikealla puolella. Bussimatkat hotellilta konferenssipaikalle kestävät ikuisuuden ja repivät jo valmiiksi väsyneiden matkalaisten hermoja.”
Kongressi avataan kaupungin ulkopuolella ravintolassa, maailman suurimmassa jurtassa, jossa pöydät notkuvat pienistä herkkuannoksista. Hevosen ja jakin lihaa ja erilaisia kaloja. Ulkopuolella valmistellaan jättiläismäistä perinteistä grilliä, jossa valmistetaan lammassaslikia yli 200 kongressivieraalle. Päivällisellä järjestetään Anna-Lena Laurénin johtama keskustelu. Siihen osallistuvat New Yorkiin vaimonsa ja lapsensa kanssa muuttanut venäläinen toimittaja Masha Gessen, joka pelkää menettävänsä lapsensa ”homopropagandan propagoinnin alaikäisille” kieltävän lain perusteella, sekä ukrainalainen kirjailija Andrej Kurkov, jonka kirjoja on käännetty useille kielille. Hän kirjoittaa venäjäksi ja haluaa pysyä kotimaassaan, jossa hän taistelee sananvapauden puolesta Ukrainan PENissä. Keskustelusta tulee vauhdikas, erityisesti Masha Gessen ei säästele sanojaan ruotiessaan Putinin politiikkaa.
Masha Gessen, Anna-Lena Laurén, Andrei Kurkov. Kuva: Iida Simes
Kongressin tärkeintä antia ovat resoluutiot, joita valmistellaan viikkoja etukäteen ja hiotaan kongressin eri komiteoissa. Iida Simes ja Leena Parkkinen olivat kukin aktiivisia tahoillaan ja Suomi sai esitellä kolme keskeistä päätöslauselmaa hyväksyttäväksi: resoluutiot Venäjästä, Ukrainasta sekä nk. HBT-oikeuksista (engl. LGBTQI). Näistä viimeinen on viime vuosina niin Venäjällä, Ukrainassa kuin Kirgisiassa vahvistettu ”homopropagandalaki”, joka yrittää tyrehdyttää keskustelua perheväkivallasta ja lasten pahoinpitelystä sekä kritiikkiä ns. perinteisestä perheestä. Tätä problematiikkaa käsiteltiin ensimmäistä kertaa PEN-kongressissa.
Kongressin aikana sai kokea monia vahvasti liikuttavia todistuksia: tiibetiläisten kärsimystä Kiinan painostuksen alla (edustettuina olivat sekä Kiinan virallinen että maanpaossa oleva PEN-keskus, joiden välille kehkeytyi kunnon sanasota); nuori eritrealainen, joka näytti kuvia vangitusta ystävästään, josta ei olla sittemmin kuultu; Turkin PENin edustaja puhkesi kyyneliin kertoessaan kotimaansa tilanteesta sekä lukemattomista oikeudenkäynneistä, joita hän on todistanut ahdistettujen toimittajien puolustusasianajajana. Erityisesti naiset ovat haavoittuvaisessa asemassa, hän kertoi. Pohjoismaiset PEN-keskukset sekä Viron PEN kokoontuivat virallisten tapaamisten välissä ja suunnittelivat yhteistä toimintaa.
Neljän intensiivisen kongressipäivän jälkeen osallistuin yhdessä Leena Parkkisen kanssa unohtumattomalle retkelle Gulag-muistomerkille. 137 nuorta miestä yritti rakentaa nykyaikaista valtiota koulutuksensa ja lahjakkuutensta turvin, mutta surmattiin Stalinin käskystä. He päätyivät joukkohautaan, joka löydettiin pian, mutta vaiettiin kuoliaaksi Kirgisian itsenäistymiseen saakka. Paikkaan on haudattu myös Manas-aukion vuoden 2010 mielenosoituksen uhrit ja sen vierellä sijaitsee myös Djingis Aitmatovin kaunis hautamuistomerkki.
Ikimuistoinen kongressi poliittisesti epävakaassa ympäristössä.
* * *
Marianne Bargum. Kuva Leena Parkkinen
Kirjoittaja on Suomen PENin varapuheenjohtaja. Lisää aiheesta:
Cathan Sheerin/PEN International: PEN’S Free Expression Concerns in Kyrgyzstan (englanninkielinen raportti sananvapaustilanteesta Kirgisiassa)
Jarkko Tontti: Kirgisiasta ja ennakkoluuloista
Anna-Lena Laurén kirjoitti matkastaan artikkelin Hufvudstadsbladetiin 13.10.
Resuluutiot tullaan julkaisemaan lopullisessa muodossaan PEN Internationalin kotisivuilla.
