Tahdon asia
Johanna Sillanpää
Kasvamme kaikenlaisissa perheissä. Ydinperheissä, uusperheissä, yksinhuoltajaperheissä, sateenkaariperheissä. Onnellisissa ja onnettomissa. Ystäväni parahti, kun hänen perheensä ei mahtunut lapsen koulusta saamaan perhepuutehtävään. Hän antoi asiasta palautetta suoraan koulukirjan kustantajalle. Toinen ystäväni, opettaja, tunnusti häpeävänsä koululaitosta, joka on jossain asioissa totaalisen jämähtänyt menneeseen. Pian tämän jälkeen hän ilahtui, kun lapsi totesi isänpäiväkortin askartelun lomassa, että seuraavana äitienpäivänä hänkin saa kortin. ”Vain kieli tekee minusta puolikkaan, arjessa olen kokonainen perheenjäsen.” Miksei jokainen lapsi saisi piirtää itse perhepuunsa rönsyineen, kuten ystäväni pohtivat?
Arjessa elämme paljon monimuotoisemmissa perheissä, kuin koululaitos opettaa tai kirkko ja valtio sallivat. Marraskeleillä olen todistanut, että kesärenkailla voi kaasuttaa jäiseen ylärinteeseen, mutta huono kitka ja painovoima pitävät huolen kulkusuunnasta. Jotenkin näin vääjäämättömästi koen muuttuneen myös henkisen painovoiman. Milloin suomalainen yhteiskunta herää arkeen, jossa kansalaiset elävät?
Kullakin meistä on oikeus uskoa hiljaa itsessään tai äänekkäästi julistaen – on myös oikeus olla uskomatta, tai valita, mihin uskoo. Itse haluan uskoa tasa-arvoiseen, toista kunnioittavaan, vapautta ja rauhaa vaalivaan huomiseen, niin pahalta ja epäoikeudenmukaiselta kuin maailma joinakin uutispäivinä tuntuu. Muutoksen edessä kyse ei kuitenkaan ole uskon, vaan tahdon asiasta. Siitä, että verbalisoi uskonsa, sanoo, toimii, tekee vaikka pieniäkin tekoja.
Kieli antaa vapautta ja asettaa rajoja. Yhteiskunnallisilla instituutioilla – kirkolla, koululla, valtiolla – on kaikilla kirjansa, joita noudattaa. Mitään absoluuttista totuutta ei kansien välistä löydy. Löytyy keskustelua ja ajattelua, harkittua ja tarkoin valittua, vaihtoehtoista ja tulkinnallista. Yhteiskuntajärjestys perustuu sopimuksiin. Käytännössä nyky-yhteiskunta pyrkii suomaan kansalaisilleen tasa-arvoiset ja turvalliset puitteet elämiseen. Lain sanakin tarvitsee päivittämistä. Nyky-yhteiskunta ei saa oikeuttaa syrjintää.
Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistus sekä kansainväliset ihmisoikeussopimukset takaavat jokaiselle täysi-ikäiselle ihmiselle oikeuden avioitua. Puolisot ovat lain edessä tasavertaisia, heillä on oikeus erota ja solmia uusia liittoja. Miksi Suomen avioliittolaki ei koske samaa sukupuolta olevia pareja? Miksi ihmeessä toisen oikeus olisi pois omasta vapaudestani? Loppujen lopuksi, kuuluuko minulle sinun kirkkohääsi, vihkimisesi maistraatissa, valintasi elää avoliitossa, avoimessa suhteessa tai yksin? Jokaisella meistä tulisi olla vapaus tehdä oma henkilökohtainen ratkaisunsa.
Suomen PEN sanoo ”tahdon” tasa-arvoiselle avioliittolaille, koska tehtävämme on puolustaa ilmaisunvapautta, edistää ihmisten välistä ymmärrystä ja kunnioitusta, olipa kyseessä mikä väestönryhmä tahansa. Useat kirjailijat, kääntäjät ja kustantajat ovat tällä viikolla keränneet adressia tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Suomen PEN on allekirjoittanut sen, sekä liittynyt yritysten ja yhteisöjen joukkoon, jotka kannattavat tasa-arvoista avioliittolakia. #metahdomme.
* * *
Kirjoittaja on Suomen PENin jäsen, johtokunnan sihteeri ja kirjallisuuden ystävä.
