Päällikkö osoitti karttakepillä seinällä olevaa epäselvää kirjoitusta.
– Nyt jätämme toistaiseksi tämän keskustelunaiheen. On parasta, että jatkan tutustuttamalla teidät työhöni, niin että te lopullisesti tulette vakuuttuneiksi, kuinka humaani meidän laboratorioinstituuttimme on. Suureksi helpotukseksi on työssämme osoittautunut asteittainen ruuan saannin vähentäminen niillä ihmisillä, jotka tieteellisin metodein lähetetään eri maailmaan. Ihmisen ja elämän välinen ohut side katkaistaan ilman äkkinäisiä tekoja ja kärsimystä, kivuttomasti, maksimaalisella metodilla, jolla ihminen viedään luonnon äidin huomaan. Ilmaistakseni tämän teknis–tieteellisellä kielellä muistuttaa tämä prosessi asteittaista lampun sammuttamista himmentimellä. Asiakas ei tunne kipua, ei levottomuutta eikä surua viimeisinä elinpäivinään. Kuin sammuva kynttilä kuihtuu hän itsestään pois olematta kenellekään vaivaksi.
– Joskus kynttilä voi savuttaa juuri vähän ennen kuin se sammuu, huomautti yksi vieraista arasti.
– Kyllä, päällikkö vastasi säyseästi, tässä te olette täysin oikeassa! Välttyäksemme tältä savuttamiselta meillä on ”valtionholhoojia”. Valtiomme on ottanut kantaakseen raskaan taakan ja huolenpitomme ansiosta suurin osa kansasta voi jättää maallisen elämänsä arvokkaalla tavalla. Laiminlyödyin osa väestöstä alueellamme on pakotettu kuolemaan omin päin. Tähän laiminlyötyyn kategoriaan kuuluu pääasiassa raihnaita vanhuksia ja heikkomielisiä lapsia. Valtiolla on kaikki mahdollisuudet, ja huomatkaa, jopa syy kontrolloida, kuinka suurin osa väestöstä kuolee. Yksinkertaisesti täysin korvaamaton kokemus tieteellisestä näkökulmasta katsottuna. Mahdollisuutemme ovat luonnollisesti rajalliset. Mutta me saamme päivittäiseen praktiikkaamme apua ensinnäkin siitä, että tutkimme ja rohkeasti sovellamme kaukaisten esi–isiemme arvokkaita kokemuksia, toiseksi, matkimme luontoäitiä, joka riistää ihmisiltä elämän välittämättä erityisen paljoa seuraamuksista ja kolmanneksi, kuten olen jo kertonut, saamme ulkomailta taloudellista apua ja erityisesti moraalista ja taloudellista tukea ystävällismielisistä maista. Näiden resurssien järkiperäisen käytön ansiosta voimme ylläpitää esimerkillistä järjestystä, josta tekin olette päässeet nauttimaan täällä.
– Siirrytäänpä nyt kaikkein pienimpään valtion valvonnan ulkopuolella olevaan kuolinsyytyyppiin. Se on sillä tavalla, että… joskus ihmisiä riuhtaistaan pois elämästä erilaisista syistä johtuen. Mutta tässä joukossa on yksi lisääntyvästi ongelmia aiheuttava ryhmä. Tarkoitan itsemurhan tekijöitä. On varmaan joku oma logiikkansa siinä, että sillä tavalla lopettaa elämänsä, mutta on myös mahdollista, etteivät nämä ihmiset osaa toimia toisella tavalla, koska he ovat jo aiemmin kuin muut ihmiset ymmärtäneet, että heiltä puuttuu moraalinen oikeus elää! Sitä paitsi he onnistuvat samalla rikkomaan karkeasti maamme lakeja, sillä täällä ei ihmisellä ole oikeutta ottaa henkeä itseltään ilman asianmukaista valtion lupaa. Vastaava tapaus voidaan rinnastaa varkauteen.
– Millä tavalla? lipsahti Jumry Kizjalta.
– Yksinkertaisesti siitä syystä, että kaikkien meidän elämämme kuuluu Herra toveri presidentille, ja me olemme vain väliaikaisia vieraan omaisuuden käyttäjiä. Tästä seuraa loogisesti, ettei meillä ole oikeutta kuolla milloin vain, kun saamme sellaista päähämme. Tiettyjen ehtojen on täytyttävä: turvallisuuspalvelun on määriteltävä valtiolle henkilön elämän arvo ja Herra toveri presidentin annettava sille siunauksensa. Tämä viimeksi mainittu on erittäin tärkeää, jotta kansalaisemme saisivat rauhan kuoleman jälkeisessä elämässä.
Yhdellä eleellä päällikkö pysäytti erään vieraista, joka yritti sanoa jotakin, ja jatkoi sitten lämpimämmällä äänensävyllä:
– Jotkut ovat sitä mieltä, että heidän elämällään on suurempi arvo kuin sillä itse asiassa onkaan. Mutta tämä sotii turvallisuuspalvelun määritelmiä vastaan ja Herra toveri presidentin vielä laajempaan aineistoon perustuvaa arvioita vastaan. Herra toveri presidentti on vakaumuksellinen liberaali ja humanisti. Tarina, kuinka Tjary Kirjanoppinut lopetti päivänsä, voi toimia meille hyvänä oppituntina.
– Onko hän todella jo kuollut? kysyi Jumry Kizja tyrmistyneenä.
– Äh, niin… teidän lehtenne eivät ole saaneet sitä uutista vielä! Tämä johtuu siitä, ettei hän ole vielä ehtinyt tehdä hänelle määrättyä rikosta. Mutta voin ilahduttaa teitä kertomalla, että Kieli-instituutissamme on nyt pätevä osasto, jonka tehtävänä on selvittää tulevaisuudessa tehtäviksi suunniteltuja rikoksia. Meillä on esimerkiksi täydellinen lista henkilöistä, joiden täytyy tehdä rikos vuoteen 2050 mennessä! Esittelen heidät teille ”Uni”-osastollamme. Voimme identifioida potentiaaliset asiakkaamme käyttämällä kansalaistemme aivoihin suunnattua elektronista kaukosäädintä ja erityisesti sitä säätimen osaa, joka vastaa unista ja näyistä. Nyt nämä elämät eivät mene hukkaan vaan tulevat valtiossamme tehokkaaseen käyttöön. Heidän esimerkkinsä avulla oppivat tuhannet kansalaisemme elämään oikealla tavalla ja voimme vielä pelastaa toisia tuhansia ihmisiä, jotka ovat olleet valmiita astumaan kaltevalle pinnalle. Pelastamme viimeksi mainitut hirvittävältä houkutukselta, syöpäkasvaimelta, joka oli alkanut kasvaa heidän sisällään.
Tuhannet Tjary Kirjanoppineen tapaiset ihmiselämät menivät valtiossamme aikaisemmin täysin haaskioon. Mutta Herra toveri presidentin neroudelle ei sopinut sellainen haaskaus, ja hän lahjoitti maallemme vielä yhden korvaamattoman keksinnön: nykyisin voi joka päivä kuunnella kertomuksia katuvaisista ihmisistä, jotka ehkä aivan hiljattain olivat valmiita astumaan väärälle tielle. Tulevien sukupolvien kasvattamistarkoituksessa voidaan näitä ihmisiä näyttää jopa televisiossa. Mutta en usko Tjaryn olevan tällaisen suosionosoituksen arvoinen, vaan hänen kylänsä asukkaat saavat tyytyä kuulemaan vain hänen äänensä. Näytän nyt teille jotakin omalla vastuullani ja riskit tuntien. Esimerkiksi…
Hän potkaisi yhtä sivuovea.
– Vielä kerran, tervetuloa rakkaat vieraamme! Älkää ollenkaan arastelko, sisään vain!
***
Suomen PEN julkaisee turkmenistanilais-ruotsalaisen Ak Welsaparin romaanista Kobra luvun Kieli-instituutti. Luku julkaistaan suomeksi kymmenosaisena jatkokertomuksena Vapaa sana -palstalla 23.12. alkaen. Romaani on julkaistu muun muassa turkmeeniksi, venäjäksi, ruotsiksi ja saksaksi. Ensi vuonna romaani ilmestyy myös englanniksi. Nyt julkaistavan luvun on suomentanut Anna-Mari Ojutkangas-Hedlund.
