– Niin… jatkoi instituutin päällikkö, jokaisella hengenvedollamme me saamme Herra toveri presidentiltä isällistä huolenpitoa, ja siksi me tunnemme velvollisuudeksemme joka päivä, joka tunti ja joka minuutti lahjoittaa hänelle rajattoman rakkautemme. Maamme massamediat ovat aivan liian heikkoja tyydyttämään tätä väestön korkeaa henkistä tarvetta, on pulaa paperista, painomusteesta, jonkinlaisista venttiileistä ja voiteluöljyistä ja piru ties mistä, mitä meiltä puuttuu. Monet, jotka haluaisivat avata sydäntään, joutuvat tämän seurauksena odottamaan vuosikausia saadakseen tehdä sen. Tunnen suurta myötätuntoa ihmisiämme kohtaan tämän takia. Mutta kuka tuntee myötätuntoa minua kohtaan? Ympärilläni ei ole montaakaan, joka ei jatkuvasti yritä kaivaa maata jalkojeni alta ja päästä kuumeisesti minun paikalleni. Pelkään koko ajan, että he onnistuvat vakuuttamaan Herra toveri presidentille minun työskentelevän huonosti. Nykyisin on niin paljon ihmisiä, jotka voivat vain unelmoida ruusunpunaisissa unissaan näin arvovaltaisesta, rauhallisesta ja hyvin maksetusta työstä kuin tämä minun työni on, siksi minulla on syytä tehdä ennakoivia toimenpiteitä. Olen ylpeä, että te olette kunnioittaneet vierailullanne juuri meidän instituuttiamme ja haluan sanoa, että ette ole erehtyneet hiukkastakaan valinnassanne, koska instituuttimme on erittäin sopiva paikka kaikille luovan alan ammattilaisille: kolme ilmaista ateriaa päivässä, maksuton musiikki vuorokauden ympäri ja jokainen saa oman osansa pakollisesta huomiosta ja huolenpidosta. Alleviivaan, pakollisen! Yksikään asiakas ei voi välttyä siltä. Tässä tehtävässä ylitämme jatkuvasti suunnitelmamme ja velvollisuutemme.
– Tarkoittaako tämä, että teillä on tähänkin suunnitelma?
– Luonnollisesti, kunnioitettava Fi… Chazan Adasj!
Vieras korjasi:
– Firez Razan Adasj…
– Niin tietenkin, Fis Razan Adasj… Te ette joka tapauksessa ymmärrä oleellisinta, tämä on heidän onnensa. Minulla on monen kanssa monivuotiset ystävyyssuhteet, olemme olleet yhdessä sateessa ja paisteessa, ja jos en näe heitä pariin päivään, alan heti kaivata heitä. Te ette usko minua, mutta olin kerran vähällä ottaa itseni hengiltä tämän ikävän takia, joo–joo. Ei siinä ole mitään ihmeteltävää. Sain kuulla huhuja aikomuksista syrjäyttää minut, voin hirvittävän huonosti ja menetin ruokahaluni. Samantekevää palkkani puolesta, mutta miten olisin voinut repiä itseni yhteisöstä, johon olin tottunut? Tiedättekö mitä? Minusta olisi voinut tulla maailmankuuluisa kirjailija, mutta minulla ei ole ollut yksinkertaisesti aikaa siihen, puoluekokoukset, työmatkat, vierailijoiden jatkuva virta ynnä muu… ja aina minun on onnistuttava. Ja kun oli kyse ulkomaalaisista vierailijoista, anteeksi vain, kenen muun vastuulle heidät voitaisiin antaa ellei minun? Tämä oli ihan hirveä taakka! Sen seurauksena en enää pystynyt kirjoittamaan selkeästi kaikkia tekstejä, mitkä halusin. Paljon jäi makaamaan pöydälle ilman, että niitä olisi saatu kirjattua mappeihin. En koskaan voi lakata ihmettelemästä Herra toveri presidentin vertaansa vailla olevaa työkykyä. Vain hän on saavuttanut absoluuttisen täydellistymisen, ja kaikki me muut olemme – nollia! Elämäni ei kelpaisi Herra toveri presidentille edes jalkojen kuivaamiseen.
Päällikkö ynisi kuin pieni jinni! Vieraat tunsivat olonsa vaikeaksi, ja vaikka päällikkö kuivasi kyyneleensä ja jatkoi aikaisemmalla äänensävyllään, näkivät he kuinka päällikön katse oli tummentunut.
– Jokaisella on oikeus olla ylpeä isänmaastaan, mutta ei kaikilla. Meidän kansalaisillemme se on perustavanlaatuinen perustuslaillinen oikeus. Valitettavasti en muista, mitä siellä sanotaan teistä. Jos ei sanota mitään, niin ehkäpä he tulevat pian laatimaan sellaisen lakipykälän. Minun täytyy myöntää, että epätietoisuus teistä tekee minut aika epävarmaksi…
– Pitäisikö teidän säädöskokoelmassanne todellakin olla jotakin meistä?
– Luonnollisesti, hyvä Firez Zen!
– Firez Razan… Vieras alkoi olla jo tottunut korjailemaan nimeänsä ja joka kerta hän teki sen yhä päättäväisemmin.
– Niin… Fireuz Razan Adasj. Meidän perustuslakimme on erikoislaatuinen asiakirja, joka elää ja muuttuu koko ajan, ja tämä on perustavanlainen ero muiden maitten perustuslakeihin. Meidän perustuslakimme elää ja muuttuu jatkuvasti, kun taas teidän on tiukka kansallinen asiakirja, meidän universaalinen. Se esimerkiksi ottaa huomioon keistä ulkomaalaisista ystävistä ja maanmiehistämme ulkomailla meidän isänmaamme voi olla ylpeä. Jokaiseen perustuslakimme lakipykälään liittyy erityinen lista ihmisistä, joita pykälä koskee. Esimerkiksi ilmaisunvapaus – se kuuluu henkilökohtaisena etuoikeutena Herra toveri presidentille, ja perustuslaki annostelee jatkuvasti demokratiaa valtiokoneiston rattaisiin tarvittavan määrän. Erityisen tarpeellista tämä on kansainvälisillä areenoilla toimivissa valtiollisissa instituutioissa, niin että ne voisivat tarpeen tullen tarjota ulkomaalaisille kirjeenvaihtajille ja korkeille virkamiehille meidän demokratiaamme. Meidän kansallisella demokratiallamme on aivan erityinen maku, erityisesti, jos se tarjoillaan alueen viinien, arvokkaiden lahjojen ja monimiljoonaisten öljynvientiin ja kaasu- ja mineraaliesiintymien käyttöön liittyvien kauppasopimusten kanssa.
Nyt tuli Firez Razan Adasjille vesi kielelle:
– Ja miksi meidät lasketaan maassanne? Ulkomaalaisiksi vai maanmiehiksinne?
Päällikkö vältti yksityiskohtiin menemistä:
– Miksi tuollainen kiire, rakas…
– Firez Razan Adasj!
– Niin…Faraz Razan Adasj, mistä tuollainen hoppu? Saatte tietää sen, kun tulette vierailulle. Turhaan ei sanota meilläpäin että ”Kun kohtaat ihmisen, kohtelet häntä hänen pukeutumisensa mukaisesti, kun eroat, kohtelet häntä hänen ymmärryksensä mukaan.” Siis kaikella on aikansa. Katsokaamme, kuinka te tulette ylistämään maatamme. Tietyt länsijulkaisut eivät tee muuta kuin heittävät lokaa päällemme. Siksi emme hyväksy heitä meidän valtiollisiin instituutioihimme, jotka ovat perustana olemassaolollemme. Teidän kanssanne on eri juttu. Vaikka te elätte Euroopassa, olette te ystäviämme, sielunveljiämme, siksi pidämme teitä kuin ominamme. Ja olemme valmiita jakamaan kanssanne sen, mikä meillä on. Sallikaatte meidän siis aloittaa tutustuminen kunniamerkillä palkittuun instituuttiimme, hyvä herrasväkeni! Ai niin, sitä paitsi, ennen kuin lähdemme syvemmälle tutustumaan asumuksiimme, haluaisin kylläkin hieman myöhässä onnitella teitä, herra Firez Masan Adasj, naimisiinmenostanne! sanoi päällikkö rahvaanomaisella ja keimailevalla äänensävyllä.
– Mikä fantastinen tapahtuma on mennytkään ohitsemme! Mutta olemme kuulleet huhuja että…
Jumry Kizja tirskui:
– Olette myöhässä tällä kertaa, mutta ehditte varmasti seuraavalla kerralla!
– Ottakaa vastaan sydämellisimmät onnitteluni, tämä on todellinen suosionosoitus – onnistunut avioliitto!
Jumry Kizja vahvisti:
– Niin onnistunut kuin se vain voi olla! Aviopuolisot ovat yhdistäneet pääomansa, kuten Lännessä sanotaan. Kollegamme on nainut lähimmän työtoverinsa, Sateenkaaren.
– Ymmärrämme, että teidän täytyy näyttää, miten täällä eletään, ja säännöllisin väliajoin erota vaimostanne, keskeytti päällikkö ylistyslaulunsa.
– Mutta menkäämme nyt asiaan, teidän on vaihdettava vaatteet. Teidän on käytettävä näitä erikoisvaatteita, jotta ette häiritsisi asiakkaittemme sielunrauhaa. Muukalaisten kanssa keskustelua suositellaan välttämään, mutta sitä he yrittävät, jos näkevät ihmisiä siviilivaatteissa. Ja jokainen kontakti ulkomaailman kanssa saa heidät epätasapainoon, heidän hermostonsa menee epäkuntoon ja monien kuukausien aikaa vievä työmme heidän kanssaan menee hukkaan. Ylimääräinen lisätyö heidän kasvatuksessaan lisää materiaalisia kustannuksiamme kuten itsekin ymmärrätte…
– Miksi heille on vahingollista pitää kontakteja ulkomaailmaan? kysyi Gire Zire uteliaana.
– Totta puhuakseni emme täysin ymmärrä, miten kaikki toimii täällä…
– Älkää pitäkö kiirettä, askel askeleelta tulette ymmärtämään, ja toivon, että aikamme tulee riittämään siihen. Asiakkaamme luulevat joskus presidentin kansliasta tulleiden uusien työntekijöidemme tai virkamiestemme olevan muukalaisia ja tulevat levottomiksi ja tyhjentävät voimansa aivan turhan takia.
– Kaikkihan tuntevat levottomuutta. Jopa Euroopassa, sanoi Jumry Kizja pontevasti hymyillen ja kauniilla silmillään sädehtien.
– Miksi olisi niin kauheaa, jos asiakkaanne joskus tulisivat levottomiksi?
Päällikkö oli vähällä vastata, mutta Firez Razan Adasj onnistui tönäisemään kollegansa sivummalle ja kuiskaamaan:
– Nyt on aika alkaa tehdä kauppoja, äläkä sinä vedä esiin mitään pikkuseikkoja. Anna niiden tehdä, mitä ne haluavat, emmehän me kuitenkaan tule elämään täällä… Niin että mitä se meitä liikuttaa?
Laboratorioinstituutin päällikkö antoi ymmärtää, ettei kuiskaus ollut mennyt hänen korviensa ohi ja väänsi suunsa ironiseen hymyyn.
– Ei hiukkaakaan…Mutta he eivät ainoastaan vahingoita terveyttään. He tuhlaavat viimeiset kyyneleensä, työntävät kätensä ulos ja yrittävät koskea vieraiden vaatteisiin. Se voi herättää myötätuntoa sellaisissa vierailijoissa kuten te, mutta voi hyvä Jumala, se antaa teille väärän vaikutelman instituutistamme. Vaikkakaan se ei meitä pelota, koska tiedämme mitä teemme, ja meidän tärkeintä hoivanpitoammehan on pitää huolta asiakkaittemme itsetunnosta ja sieluntilasta.
(Tarina jatkuu huomenna.)
***
Suomen PEN julkaisee turkmenistanilais-ruotsalaisen Ak Welsaparin romaanista Kobra luvun Kieli-instituutti. Luku julkaistaan suomeksi kymmenosaisena jatkokertomuksena Vapaa sana -palstalla 23.12. alkaen. Romaani on julkaistu muun muassa turkmeeniksi, venäjäksi, ruotsiksi ja saksaksi. Ensi vuonna romaani ilmestyy myös englanniksi. Nyt julkaistavan luvun on suomentanut Anna-Mari Ojutkangas-Hedlund.
