Hän hiljentyi hetkeksi, kun kaksi henkilöä kantoi sisään tuoleja ja laittoi ne puupöydän ympärille. Sitten hän pyyhki ruskeat läikät pois pöydänpinnasta ja peitti sen samettikankaalla. Sametissa näkyi siellä täällä samanlaisia läikkiä. Ne nähdessään päällikkö vitsaili synkkänä:
– Huomaatte punaisen värin, meidän aikaisemman värisymbolimme sopivan paremmin aivan käytännöllisistä syistä – veriläiskät eivät näy. Symbolin vaihto toi meille aivan uusia huolia. Vihreää kangasta täytyy pestä useammin kuin tavallisesti, ja mistä me löydämme niin paljon pesuainetta? Pöydän ääreen vain syömään ja vähän vahvistumaan, ennen kuin lähdemme tarkemmin tutustumaan instituuttiin. Se tulee vaatimaan itsehillintää…
– Ei kiitos! sanoi Firez Razan Adasj kaljuaan sivellen.
– Meillä on vähän aikaa. Kulttuuriosuus ohjelmastamme on loppu sitten kun olemme tutustuneet instituuttiimme ja voimme sen jälkeen siirtyä bisneksen puolelle.
– Se tulee riippumaan paljon teidän käytöksenne laadusta, pilaili päällikkö kömpelösti.
– Me olemme julistaneet Herra toveri presidentin kaikkien aikojen ja kansojen johtajaksi, ja siitä seuraa yksinkertainen johtopäätös. Jos te olisitte kiinalaisia, ettekä te voi olla meille muita, seisoisitte samanarvoisina väestömme rinnalla ja maamme lait koskisivat myös teitä. Ei olisi ollenkaan hullumpaa teille ja teidän terveydellenne, jos pitäisitte nämä tosiasiat mielessänne.
Päällikkö lausui tämän äärimmäisen hyväntahtoisella äänellä katsoen samalla tiukasti vieraita kasvoihin.
Pilailusta hiukkasen säikähtäneenä yritti Jumry Kizja vihjaista heidän tulevan joka tapauksessa toisesta maasta, ja että he olivat vieraita, mutta tämä teki päällikön päinvastoin entisestäänkin synkemmäksi ja hänen kulmakarvansa roikkuivat vieläkin uhkaavammin hänen hämärien silmiensä päällä.
– Meillä on käynnissä muutoksia, joilla on kansainvälistä ulottuvuutta, ja teeskennellä, ettei niitä olisi olemassa, on typeryyttä. Sitä paitsi meillä on tässä tapauksessa oma muista eroava järjestyksemme. Me tukeudumme enemmän luonnonlakeihin, kuten molemminpuoliseen läpitunkeutumiseen ihmisen elämän ja kuoleman välillä ja hänen oikeuteensa päästä paratiisiin valtioelimen avulla. Kunhan olemme vahvistaneet itseämme yritän selittää teille, kuinka kaikki riippuu toisistaan, mutta syökää ensin vähän!
Vieraat pakotettiin syömään päällikön vahtivan silmän alla. Kenelläkään ei ollut halua aloittaa uutta keskustelua hänen kanssaan. He odottivat pahaa aavistaen seuraavia tapahtumien käänteitä.
– Sanon teille, että käsitys kuolemasta elämän jatkona on ikivanha viisaus.
Pimeiden käytävien isäntä nousi pöydästä ja alkoi kaivaa keltaisia hampaitaan tulitikulla ja sylki ulos ruuantähteitä.
– Herra toveri presidentin nerous on rikastuttanut tämän viisauden koko ihmiskunnan hyödyksi. Me olemme laajentaneet tätä käsitettä vastakkaiseen suuntaan, siis muutamme elämän kuoleman jatkoksi ja silloin se on sen ensimmäinen porras! Meidän keksintömme on lyhyesti sanottu: ”Elämä on kuoleman ensimmäinen taso!”
Tämän keksinnön erikoisuus koostuu siitä, että ihminen ei meillä vain voi kuolla, vaan että hänen täytyy nähdä tiettyä vaivaa ja käyttää ekonomisia resursseja tämän eteen, hänen täytyy ylittää itsensä ja toteuttaa kaikki mahdollisuutensa. Miten se normaalisti on tällaisissa tilanteissa? Ihmiset eivät säännönmukaisesti halua vapaaehtoisesti jättää maanpäällistä elämäänsä, siis kukaan ei halua kuolla. Kun kuolema on lähellä ihmisen tajuntaa, tuntee tämä itsensä onnettomaksi ja siksi takertuu viimeiseen mahdollisuuteen jäädä eloon ja muuttaa siksi kuolemansa tragediaksi ympäristölleen. Herra toveri presidentin suuri keksintö perustuu tämän ilmiön syvälliselle ymmärtämiselle ja muotoilee sopivan vastauksen tähän haasteeseen, jonka ihmisluonto meille aiheuttaa. Kerron tästä teille yksityiskohtaisesti myöhemmin, mutta jos joku teistä on sitä mieltä, että ”pienentääkseen uhrin kärsimyksiä kuolemaa voi prosessina nopeuttaa”, niin silloin meillä on kardinaalivirhe, niin erilaiset ovat näkemyksemme. Tämä mielikuva on vanhentunut, siinä on keskiajan pimeää leimaa. Ihmiskunnan valoisamman tulevaisuuden puolesta olemme valmiita jakamaan keksintömme maailmalle. Tällä tavoin lyömme kaksi jättimäistä kärpästä yhdellä iskulla. Ensinnäkin, saamme kansainväliset piirit tutustumaan niihin edistysaskeliin, joita maamme on tehnyt ihmisoikeuksien saralla. Toiseksi, tämä toimii selvityksenä tekemästämme työstä ja siitä, millä tavalla olemme käyttäneet ulkomaalaisten investoijien varoja tässä asiassa.
– Palatkaamme kuolemisen henkilökohtaiseen tragediaan, joka joissakin tapauksissa on vaarassa muuttua yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Ihminen tuntee itsensä onnettomaksi kuoleman lähestyessä ja on valmis käsittämään kaikki seikat traagisempina, kuin ne itse asiassa ovatkaan. Osittain hän myös onnistuu siinä. Tämän seurauksena hän aiheuttaa kasvavaa jännitystä yhteiskunnassa. Luonnollisesti meillä on aika monia sellaisia tiedostamattomia ihmisiä, ja he yrittävät kiemurrella pois siitä kuolemantahdista, joka heille on määrätty. Jotkut toivovat kuolevansa noin vain, te tiedätte, sillä tavalla helposti. He alkavat perusteettomasti kritisoida Herra toveri presidenttiä tai puhua pahaa hänen suuresta humanistisesta politiikastaan. Tällä tavalla he haluavat keveästi vapautua maallisista huolista. Mutta eivät läheskään kaikki onnistu tässä, koska emmehän me ole idiootteja ja olemme aina varuillamme. Pahinta on, että monet heistä eivät halua kouluttautua uudelleen ja muuttaa mädäntynyttä ajattelutapaansa. He yrittävät itsepäisesti tehdä kuoleman helpoksi itselleen.
– Emme hyväksy sellaista talouden hoitoa maassamme. Ihmisen täytyy, riippumatta siitä haluaako vai ei, käydä läpi kaikki laboratorioinstituuttimme seinien sisällä kehittämämme kasvatusohjelmamme tasot, jotka Herra toveri presidentti on ennakoinut sisäpolitiikassaan ottaen huomioon maan taloudelliset mahdollisuudet. Ihminen saa kuolla vasta kun on hänen aikansa. Valtiomme myöntää joka vuosi budjetistaan rahaa kansan tarpeisiin siinä määrin, kuin muuttuvat olosuhteet maamme rajojen sisä- ja ulkopuolella sitä vaativat. Se on yksi Herra toveri presidenttimme tärkeimmistä keinoista osoittaa huolenpitoa kansaamme kohtaan ja vielä jokaista meitä kohtaan yksilöllisesti. Luonnollisesti on olemassa harhaoppisia, jotka eivät ole valmiita kunnioittamaan tällaista huolenpitoa, mutta sillä he eivät pääse mihinkään. Ottakaapa nyt esille kysymys keskimääräisestä eliniästä… Oi, tämä on todella kiinnostava teema, jumaloin sitä! Mutta kaikki käsittelevät sitä eri tavoin, ja me teemme myös niin. Ei siten kuin muissa maissa. Yksi elää pitempään kuin toinen, minkä sille voi? Tapahtukoon Jumalan tahto! Mikään tiede ei voi ennalta sanoa, ketkä ja kuinka monta pääse vapahdukseen. Ja tässä emme valitettavasti ole poikkeustapaus, emme ole lopullisesti ratkaisseet tätä luonnon arvoitusta. Kuitenkin voimme jo varmuudella sanoa, että kysymyksessä, kuinka jätämme maallisen elämän, on olemassa tiettyjä lainalaisuuksia.
(Tarina jatkuu huomenna.)
***
Suomen PEN julkaisee turkmenistanilais-ruotsalaisen Ak Welsaparin romaanista Kobra luvun Kieli-instituutti. Luku julkaistaan suomeksi kymmenosaisena jatkokertomuksena Vapaa sana -palstalla 23.12. alkaen. Romaani on julkaistu muun muassa turkmeeniksi, venäjäksi, ruotsiksi ja saksaksi. Ensi vuonna romaani ilmestyy myös englanniksi. Nyt julkaistavan luvun on suomentanut Anna-Mari Ojutkangas-Hedlund.
