– Mutta voivatko asiakkaat lähteä instituutista omasta aloitteestaan, jos heidän säästörahansa loppuvat? pohti yksi vieraista arastellen.
– Jos he ovat olleet täällä omalla kustannuksellaan?
Kielenkantojen päällikkö virnisti hieman arvoituksellisesti mahdollista harmistustaan peitellen.
– Asiakkaamme eivät löydä mistään niin hyvää huolenpitoa kuin meiltä, miksi heillä olisi kiire jonnekin muualle? Minulla on sellainen vaikutelma, että te ette kuuntele kunnolla. Olen jo sanonut, että sellaisissa tapauksissa voidaan loppukursseja lyhentää merkittävästi. Palvelun laatua voidaan muuttaa ja asiakas voidaan etuajassa siirtää kasvattavalta jaksolta intensiiviselle palvelusmetodille, tosin sanoen voidaan siirtyä suoraan ”Onnellisen kuoleman” -etapille.
– Maamme on nuori ja ekonomiset resurssimme ovat rajoitetut, siksi tulee tapauksia, joissa meidän on siirrettävä asiakkaita suoraan kasvatussektorilta intensiivihoitoon, ilman erityistä syytä, vain pitääksemme huolta valtion määrärahoista. Luonnollisesti tämä on joskus harmittavaa huomioon ottaen sen valtavan työn ja mittaamattomat ponnistelut, jotka on kohdistettu asiakkaaseen. Juuri kun kasvatustyön toivotut tulokset alkavat orastaa, täytyy hyvästellä asiakas. On itsestään selvää, ettemme pidä tästä. Mutta tällaista on todellisuus. On vaikea löytää asiakkaita, jotka voivat itse maksaa koko oleskelunsa instituutissamme. En voi kyllä muistaa yhtään sellaista tapausta, vaikkakaan en voi valittaa huonoa muistiani. Voisimmeko todellakin päästää heidät matkoihinsa kaikkiin neljään ilmansuuntaan noin vain kaikkien ponnistelujemme jälkeen? Herra Jumala, sehän olisi absurdia! Kuten sanottu, vähennämme näissä tapauksissa koko kielenkasvatusprosessimme pois. Mikseivät kansan omat kielen kehityskeinot tässä olisi riittäviä? Tähän voi olla kaksi syytä. Ensiksikin tämä todistaa asiakaspalvelumme tason olevan korkealla ja siksi kallista, toiseksi, että asiakkaidemme talouden tila onkin todellisuudessa huonompi, kuin he ovat antaneet aluksi ymmärtää. Toisin sanoen eniten höpiseville asiakkaille tulee vararikko nopeimmin. Hehän ovat tulleet meille puheissaan ilmenevien erilaisten kieliopillisten vapauksien takia. Emme voi sallia heidän likaavan äidinkieltämme, ja tulemme myös tulevaisuudessa vartiomaan sen puhtautta, vaikka mitä tapahtuisi! Niukat resurssimme eivät ole mikään katastrofi, sillä mikäli tarvitaan, olemme valmiita satsaamaan kaikki taloudelliset resurssimme tähän tarkoitukseen.
– Nyt meidän on mahdotonta selviytyä Herra toveri presidentin meille asettamista tehtävistä ilman Lännen humanitaarista apua. Se apu on totta puhuakseni naurettavan pientä verrattuna tarpeisiimme. Kun otetaan huomioon, että se tuskin riittää pelastamaan yhdenkään ihmisen henkeä, niin ymmärtänette, miksi on välttämätöntä lähettää suurin osa asiakkaistamme etuajassa ”Onnellisen kuoleman” -etapille. Uskokaa minua, valitamme itse tilanteen mahdottomuutta, mutta tälle asialle emme voi mitään, sillä taloudellisten resurssien akuutti pula aiheuttaa matalaa eliniänodotetta kaikilla ekonomian osa-alueilla ja myös meillä. Asiakkaidemme elinikä on siis suoranaisesti riippuvainen kansainvälisen avun tasosta!
Hän huokaisi syvään. Vieraat hiljenivät kunnioittavasti, mutta kuin hiljaisuudesta säikähtäneenä alkoi Gire Zire yhtäkkiä puhua kiivaasti ja hermostuksesta pää täristen:
– Mitä mieltä olette, eikö todellakaan ole järkevää taistella näiden raukkojen puolesta niin kauan kuin on jotakin toivoa heidän uudelleenkouluttamisestaan?
– Meillä ei ole mitään mielipiteitä, vaan seuraamme vain saamiamme selkeitä ohjeita, vastasi päällikkö pannen vieraansa järjestykseen.
– Instituutin päällikkönä minun on julkisesti protestoitava, jos asiakkaitamme kohdellaan alentavaan sävyyn ja alennetaan heidän virallista statustaan. Ajattelen nyt nimenomaan nimitystä ”raukat” viitatessanne asiakkaisiimme. Tämä ei ole erityisen ystävällistä. Suosittelen teidän valitsevan sananne huolellisesti niin kauan kuin olette instituutissamme. Sen rajat voidaan ulottaa maamme rajoihin asti niille ihmisille, jotka sallivat itsellensä oikeuden kohdella valtion kieltämme kunnioittamattomasti! päällikkö sanoi virnistäen arvoituksellisesti ja otti samalla kamman saappaanvarrestaan ja veti sillä kulmakarvojensa läpi. Ei puhuta tyhjänpäiväisyyksiä, hän jatkoi, minun on varoitettava teitä, tietty prosentti vieraistamme jää meille asiakkaina. Niin että olkaapa varovaisia!
– Pyydän tuhannesti anteeksi! kiirehti kauhistunut vieras puolustautumaan. Olkaa kärsivällisiä kanssamme, emme ole olleet yksinkertaisesti valmistautuneita ehtoihinne. Meille on totta puhuen ensimmäinen kerta, kun näemme tällaisen instituutin. Olemme kuulleet, että vastaavanlaisia laitoksia on Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja tietyissä Aasian maissa, mutta verrattuna teidän instituuttiinne ymmärrämme niiden olevan vaivaishoitolaitoksia! Te toimitte tieteelliseltä pohjalta kehittyneen ajattelun tasolla. Rohkenen silti sanoa, että instituutin nimitys… on ehkä hieman harhaanjohtava.
Päällikkö kurtisti kulmakarvojaan, mutta hymyili saman aikaisesti äärimmäisen ystävällisesti.
– Se on pelkkä muodollisuus, tekninen nimitys instituutillemme. Me saamme määrärahamme valtion budjetin tuotantoteollisuuden osuudesta. Toivon kuitenkin, ettei se vaikuta instituutista saamaanne kuvaan. Muuten, eikö nimemme voisi tulkita ”Kielenriistoinstituutiksi”? Nokkelaa, vai mitä? Mutta se ei ollut sitä, mitä halusin sanoa. Mikään muodollisuus ei pelota meitä, koska olemme Herra toveri presidentin suojelun alaisia. Nimemme on vain kaupallinen kyltti. Ajat ovat sellaiset, että edes me emme voi toimia ilman ulkomaalaisia investointeja. Rekisteröidyt holhoojat huolehtivat asiakkaistamme juuri mainitsemillani varoilla. Investointeja tarvitaan myös paikallisten toimipisteiden avaamiseen. Instituuttimme saa koko ajan uusia asiakkaita, ja tämä merkitsee sitä, että valtio on kiinnostunut laajenemisestamme. Laboratorioinstituuttimme työskentelee nyt kahdessa vuorossa. Jos emme avaa lähiaikoina haaraosastoja jokaiseen lääniin, niin tulemme olemaan pakotettuja keskeytymättömään tuotantoon niin kuin terästä suoltava masuuni.
– Me olemme tutustuneet laboratorioinstituutin alimman kerroksen työhön. Miten työ on organisoitu ylemmissä kerroksissa?
Jumry Kizjan kysymys pani päällikön sekaisin, ja hänen tummat kasvonsa saivat epämiellyttävän harmaan sävyn, kun kulmakarvat nipistyivät nenänjuuressa yhteen peittäen silmät melkein kokonaan.
– Meillä ei ole mitään tekemistä ylempien kerrosten kanssa. Siellä ei tehdä kasvatustyötä. Meillä ei ole lupaa mennä sinne. Ei ollenkaan. Lukuun ottamatta omaa henkilökuntaamme ei muilla kuin Herra toveri presidentillä ole lupaa mennä sinne. En tiedä mitään siellä työskentelevistä, en tunne heidän työmetodejaan enkä tiedä mitä siellä tapahtuu, ilmoitti hän alentaen säikähtyneenä ääntään. Jumala armahtakoon sitä, joka heidän käsiinsä joutuu, sitä ei toivo edes pahimmalle vihollisellekaan. Yritän aina livahtaa alas meille kellariin tullessani instituuttiin. Joka päivä kiitän Luojaani, että hän on antanut minun elää. Muutoin ovat nuo ylimmät kerrokset maan ylpeys, sen toivo ja vankka tuki. Meillä on vielä pitkästi siihen, että yllämme heidän laatutasolleen ja Herra toveri presidentin heitä kohtaan osoittamalle luottamukselleen. Tämä täytyy tunnustaa. He tekevät aivan ainutlaatuista työtä. Verrattuna siihen taakkaan, minkä he ovat ottaneet, on meidän työmme lastenleikkiä!
Hän näytti kauhistuneelta tätä sanoessaan ja nieleskeli sylkeään.
– Ja tämän minä sanon, jo pelkkä keskustelun avaaminen kanssani heidän työstään on puhdas provokaatio kaikkine seurauksineen. Se tarkoittaa asemani uhkaamista! Suoraan sanottuna en odottanut teiltä sellaista petosta, mutta kuten sanotaan: ”Oppia ikä kaikki!” Nyt ymmärrän, että osalle teistä mikään ei ole pyhää. Iskeä pahaa aavistamatonta ihmistä selkään, se on ehkä teidän ammattinne. Kiitos vieraani ansaitsemastani oppitunnista.
Vieraat säikähtivät kuolemakseen näin odottamatonta käännettä päällikön tunnetilassa, ja monet tunsivat hengenahdistusta, kuin päällikön voimakas karvainen käsi olisi heittänyt köydellä hirttosilmukan heidän kaulaansa ja vetäisi sitä itseään kohti. He yrittivät kouristuksen omaisesti puolustautua anteeksipyynnöin. Jumry Kizja mumisi syyllisyydentuntoisena:
– Armahtakaa, herra päällikkö, miten me olisimme voineet sen tietää? Emme tienneet mitään siitä ja siksi se meitä kiinnosti. Anteeksi, tämä ei toistu!
– Ja kuinka minä voisin tietää, toistuuko se vai ei? Ajatelkaa itse, kuinka paljon aikaa vaatii teidän sanojenne kontrolloiminen? Jos ette sitä aikaisemmin tienneet, niin pankaa tarkasti mieleenne, että täällä siihen voi mennä koko ihmiselämä. Tai sitten saadaan kontrollin lopputulos samoihin aikoihin kuin sekamelskan aiheuttajan loppu!
Vieraat värisivät. Mutta onneksi päällikön äänensävy muuttui pehmeämmäksi ja hän alkoi puhua kevyemmällä intonaatiolla:
– Noo, ei ole mitään syytä huolestua ennenaikaisesti, kaikella on loppunsa. Muistakaa: ”Ihminen ei saa kuolla ennen aikojaan!”
(Tarina jatkuu huomenna.)
***
Suomen PEN julkaisee turkmenistanilais-ruotsalaisen Ak Welsaparin romaanista Kobra luvun Kieli-instituutti. Luku julkaistaan suomeksi kymmenosaisena jatkokertomuksena Vapaa sana -palstalla 23.12. alkaen. Romaani on julkaistu muun muassa turkmeeniksi, venäjäksi, ruotsiksi ja saksaksi. Ensi vuonna romaani ilmestyy myös englanniksi. Nyt julkaistavan luvun on suomentanut Anna-Mari Ojutkangas-Hedlund.
