”Elämä jatkui kuten ennenkin, joskin se oli nyt muuttunut aavemaiseksi ja epätodelliseksi, ja sitä pilkkasivat päivittäin tapahtumat, jotka toimivat sen taustana.”
Hyvät sananvapauden puolustajat, Suomen Penin puheenjohtaja, johtokunta ja jäsenet. Nämä saksalaisen toimittajan Sebastian Haffnerin vuonna 1939 kirjoittamat sanat ovat olleet viime aikoina mielessäni usein.
Fasistit ovat vallassa sekä hyökkäyssotaa käyvässä naapurimaassamme että maassa, johon luotimme liittolaisenamme. Autoritäärisiä hallintoja tutkinut historioitsija Timothy Snyder kirjoitti The New Yorkerin esseessään lokakuussa 2024: ”Trump ja Putin ovat molemmat fasisteja. Vaikka heidän tapansa käyttää tätä sanaa on tarkoitettu hämmentämään, se muistuttaa meitä yhdestä fasismin olennaisesta ominaisuudesta. Fasisti ei välitä sanojen ja merkitysten välisestä yhteydestä.”
Koska Suomen päättäjät joutuvat puhumaan uudesta maailmanjärjestyksestä varoen, kansalaisyhteiskunnan on oltava tarkkana. Kyky nimetä se mitä näemme tapahtuvan, on ehto sille, että pystymme toimimaan.
Olen viime viikkoina herännyt öisin uniin ystävistäni. Yksi heistä on kotoisin Egyptistä. En unohda hänen katsettaan, kun puhuimme vaaleista ja äänestämisestä. ”Demokratiassa kasvaneet ystäväni eivät ole koskaan ymmärtäneet, mistä etuoikeudesta saavat nauttia”, hän sanoi. Kun egyptiläiset vuonna 2011 lähtivät Tahririn aukiolle kaataakseen diktatuurin, hän oli mukana. Toinen ystäväni oli Syyriassa marssimassa Assadin hallintoa vastaan, kolmas on ollut iranilaisessa vankilassa ja neljäs on gazalainen, väkivallattomaan vastarintaan uskova ihmisoikeusaktivisti.
Ajattelen ystäviäni öisin, koska he ovat kokeneet mitä tapahtuu, kun autoritäärinen hallinto ottaa vallan. Ihmiseltä viedään arvo ja hänestä tulee hallinnon väline. Hallinnon vastustaminen johtaa systemaattiseen ja usein silmittömään väkivaltaan. Samalla autoritääriset hallinnot pyrkivät tuhoamaan jotain, jonka arvo on mittaamaton: ihmisten kyvyn kuvitella parempia tulevaisuuksia ja toimia yhdessä niiden puolesta.
Kun autoritääriset suurvallat jakavat maailmaa, ei riitä, että puolustamme demokratiaa asein. Demokratian rakenteita on vahvistettava kynsin hampain siellä, missä niitä on.
Akatemiatutkija Timo Miettinen muistutti Suomen Kulttuurirahaston hienossa juhlapuheessaan kulttuurin ja tieteen roolista demokratiaan ja sivistykseen kuuluvan keskeneräisyyden ja epätäydellisyyden vaalijoina.
Nyt nämä demokratian vaalijat ovat myös Suomessa ahtaalla. Erityisesti taidetta ja kulttuuria murskataan historiallisella tavalla. Taiteen ja kulttuurin tekijöiltä on viety paitsi toimeentulo, viimeisimmissä leikkauksissa myös voimavarat ajaa asiaansa yhdessä. Hallituksen suunnitelmien mukaan tämä on vasta alkua. Jokaisen, joka uskoo vapaaseen taiteeseen, tieteeseen ja maailmaan, on aika huutaa: tämä ei käy!
Mutta miten me huudamme? Onko millään mitä teemme merkitystä, kun meitä suuremmat voimat jakavat maailmaa väkivalloin ja pyrkivät tuhoamaan demokratian ja oikeusvaltion rakenteita?
Olen kantanut viimeiset viikot mukanani yhdysvaltalaisen esseistin Rebecca Solnitin teosta Hope in the Dark. Solnit kirjoittaa toivosta toiminnan kautta tavalla, joka tuo minulle – toivoa. ”Toivo syleilee tuntematonta ja sitä, mitä emme voi tietää”, hän kirjoittaa. ”Se on vaihtoehto sekä optimistien että pessimistien varmuudelle. … Se on uskoa siihen, että sillä mitä teemme on merkitystä, vaikkemme voi ennalta tietää koska ja miten se merkitys näkyy ja keihin ja miten se vaikuttaa.”
Teen dokumenttielokuvaa Afganistanin naisten kanssa. Tämän vuoden naistenpäivänä nuoret naiset menivät Kabulin kaduille huolimatta siitä, että talebanin uudet säännöt kieltävät heitä puhumasta julkisesti, ja sääntöjen rikkojia pidätetään, kidutetaan ja tapetaan. Naiset jakoivat ruusuja ja keskustelivat ihmisten kanssa siitä, ettei uskonto tai kulttuuri vaadi naisten alistamista.
Meidän on opittava heiltä. On nähtävä ihmiset, jotka puolustavat ihmisoikeuksia kaikkein vaikeimmissa oloissa. On nähtävä yhteinen tavoite. Tänään, Minna Canthin päivänä, ja kaikkina päivinä, on pysyttävä päättäväisinä niiden ihmisten viitoittamalla tiellä, jotka ovat rakentaneet yhdenvertaisuudelle ja ihmisoikeuksille perustuvaa yhteiskuntaa ennen meitä.
Lähihistorian synkimmässä ajassa oma toimintamme voi olla valo. Samalla kun todistamme sitä mikä tuhoutuu, voimme yhdessä toimimalla vaalia demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta tehtyä työtä. Voimme vaikuttaa siihen, mitä jää jäljelle ja siihen, mitä tuhon rinnalla voi syntyä.
Kiitän lämpimästi tästä tunnustuksesta. Se on erityisen arvokas siksi, että juuri Pen tekee töitä eri puolilla maailmaa niiden ihmisten rinnalla, joille sananvapauden käyttö on vaarallisinta. Kiitän teitä kaikkia ihmisoikeuksien puolustajia työstä, jota olette tehneet ja teette.
Yhdessä pystymme toimimaan siten, että fasismin nousun ja imperialististen sotien rinnalla tästäkin ajasta syntyy myös toisenlaisia tarinoita.
Kiitos.
Elina Hirvonen sai Suomen PENin sananvapauspalkinnon vuonna 2025. Palkinto luovutettiin Suomen PENin vuosikokouksessa Tekstin talossa Helsingissä 19.3.2025.
