Suomen PEN julkaisee joulun ja uudenvuoden ajan lukemiseksi luvun Kieli-instituutti turkmenistanilais-ruotsalaisen Ak Welsaparin romaanista Kobra. Luku julkaistaan suomeksi kymmenosaisena jatkokertomuksena Vapaa sana -palstalla 23.12. alkaen. Romaani on julkaistu muun muassa turkmeeniksi, venäjäksi, ruotsiksi ja saksaksi. Ensi vuonna romaani ilmestyy myös englanniksi. Nyt julkaistavan luvun on suomentanut Anna-Mari Ojutkangas-Hedlund. Olemme julkaisseet Vapaa sana -palstalla aiemmin Welsaparin novellin Syreenin värinen rakkaus, jonka voi lukea täältä: https://www.suomenpen.fi/ak-welsapar-syreenin-varinen-rakkaus/
Ak Welsaparin Kobra on metaforinen romaani kansasta, joka tunnusti tyrannin oikeuden hallita itseään. Alistumista seurasi yhteiskunnallinen kriisi ja ympäristökatastrofi. Romaanissa kobra ottaa ihmisen hahmon ja asettuu elämään ihmisen maailmaan ymmärtääkseen ihmiseläimen aiheuttaman tuhon syitä.
Romaani kuvaa tyranniaa Herra Toveri Presidentin hahmossa, joka ei tyydy vain kuristamaan kansaansa täydelliseen tottelevaisuuteen, vaan pyrkii kontrolloimaan myös luontoa, planeettoja, taivaankantta – tekee jopa yrityksen estää ajankulkua.
Hän on hyvin hienostunut ja kyyninen hahmo erotuksena muista maailmankirjallisuuden tuntemista diktaattoreista. Vastoin olettamuksia tämä johtajatyyppi ei ole hävinnyt mihinkään. Herra Toveri Presidenttiä ei ole passitettu historian roskakoriin, päinvastoin, hän vaihtaa hahmoaan, sopeutuu, kehittyy ja levittäytyy yli reviirirajojensa. Mukanaan hänellä on ”uudet” ideat siitä, miten maailmaa pitäisi rakentaa ja kuinka meidän pitäisi elää elämäämme.
Welsapar kertoo, että itämailla, ei ainoastaan Turkmenistanissa, kobraa pidetään kauniina, viisaana ja kunnioitettavana eläimenä. Erityisesti naaraspuolista kobraa ihaillaan. Kobra liikkuu viehkeästi ja kauniisti, samalla tavalla naisen ajatellaan liikkuvan. Ihmisen hahmon ottava kobra ei kuitenkaan näyttäydy tässä romaanin 11. luvussa Kieli-instituutti.
Ak Welsapar: Kobra, luku 11: Kieli-instituutti, osa 1/10
Kieli-instituutin päällikkö oli tekaistujen hämäräjuttujen keksimisessä mestari vailla vertaa ja samalla niiden suurin kuluttaja. Taitettuaan pakollisen ristiin rastiin -matkansa palasivat ne Herra toveri presidentin palatsista Kieli-instituutin päällikölle salaisiksi leimattujen määräysten muodossa. Nyt hän valmistautui ottamaan vastaan ulkomaalaisen delegaation. Hän kampasi huolellisesti kulmakarvansa, jotka roikkuivat kapealta otsalta kuin hevosen harja hänen tummansinisten silmiensä päällä, ja veti vielä kämmenellä niiden yli varmuuden vuoksi, ennen kuin levitti byrokraatin tapaan käsivartensa syleilyyn kohti epävarmoin askelin lähestyviä vieraita.
– Rakkaat vieraat, tervetuloa instituuttiimme! Te olette siis vihdoinkin päättäneet ilahduttaa meitä syntisiä huomaavaisuudellanne! Te olette veriveljiämme ja osa teistä on vieläkin läheisempiä meille, niin sanoakseni ideologisia hengen ja sielun veljiä! Mitä voisinkaan tehdä iloksenne, rakkaat ystäväni? Joku teistä ehkä haluaisi virkistää sieluaan meidän vuorillamme, joillamme ja hiekkakukkuloillamme, joku toinen meidän ainutlaatuisilla urotöillämme kaikkien sorrettujen puolesta. Tällöin laskemme mielellämme sorrettuihin mukaan myös aikaisemmat sortajat. Kuten me ymmärrämme asian, itse luonnossa on jatkuva kiertokulku sortajan ja sorretun välillä, ja me itse sijoitumme johonkin sinne välille. Me onnistumme ratkaisemaan tämän universaalin kamppailun näiden kahden välillä, koska niin te kuin me olemme sorrettuja ja samalla sortajia, vai mitä herrasväkeni? Näin se on, muutoin me olisimme kyllä asettautuneet asumaan sinne, sinne Eurooppaanne, emmekä olisi käyneet vuosikausiin täällä luvatuksi kutsutussa maassamme! Mutta ei se niin mene. Me olemme odottaneet kärsimättömästi, että voisimme toivottaa teidät lämpimästi tervetulleiksi tänne! Olen samaa mieltä, Eurooppa on ilmiömäinen, siellä on kaiken sortin houkutuksia ja myös vakavasti otettavia juttuja, niitä kyllä riittää. Jos Eurooppa niin haluaa, niin se voi tehdä apinasta ihmisen ja päinvastoin…
– Olen ollut siellä, mutta nyt minua ei saa houkuteltua sinne mikään maailmassa. Sama pätee muuten Amerikkaan. Siellä on kaikki perusteellisesti devalvoitunutta siitä yksinkertaisesta syystä, että kaikkea on ylen määrin: ruokavuoria, vaatteita ja kaikkea! Myös niitä pahamaineisia sanomalehtiä ja aikakauskirjoja ja kaiken maailman kirjoja teillä on siellä niin paljon, ettei kukaan enää lue niitä. Näin ollen ette luultavasti ole, minun kirjalliset veljeni, minkään arvoisia siellä. Siellä ei ole niin kuin meillä, että kaikki, jotka kirjoittavat, ovat valtion miehiä ja naisia. Asian ydin on yksinkertainen: meillä on vain yksi radio, yksi tv, yksi sanomalehti ja yksi aikakauslehti. Sen lisäksi on kymmenkunta lehteä ja aikakauslehteä nuorisolle, naisille ja lapsille, samoin kuin on erikoisalojen lehtiä, mutta ne esittävät vain sitä, mitä valtion johdon elimet ovat kirjoittaneet. Ja me tunnemme teidät kaikki ja olemme kuulleet teidän kiihtyneet äänenne niissä maissa, jotka ovat pystyttäneet vilpillisen demokraattisen järjestyksen. Siksi meillä on aina ollut suuri haave saada tavata teidät henkilökohtaisesti. Vihdoinkin te olette täällä, Luojan kiitos!
– Te olette jo vierailleet maassamme eri paikoissa, joten olette jo varmasti vetäneet johtopäätöksenne. Pyydämme anteeksi, jos jokin ei ole ollut sillä tavalla kuin sen pitäisi olla! Muuten, minä julkaisen lehteä ”Isänmaan ääni”. Päätyöni ohessa. Mistä se ääni voisi muualta tulla kuin meidän instituutistamme? Älkää olko huolissanne, me tiedämme, että ulkomaalaiset menevät helposti pois tolaltaan, me pidämme sen mielessämme. Mutta tästä päivästä lähtien ovat teidän herkät sielunne sanoakseni varmoissa käsissä.
(Tarina jatkuu huomenna.)
