Johtaja hihitteli kaksimielisesti.
– On hyvin käytännöllistä, ettei teidän papereissanne sanota mitään siitä, kuinka kauan aikaa aiotte olla instituutissamme, niin ettei teillä ole mitään kiirettä, vaan voitte viipyä niin kauan kuin haluatte. Sitä paitsi, paperi on aina vain paperi, eikä mitään muuta! Mehän olemme eläviä ihmisiä, ja meille on sopimatonta polvistua jonkun surkean paperin edessä. Meitä ei liikuta tippaakaan, onko instituutille annettu jotkut kirjalliset ohjeet, meillä ei ole mitään kirjoitusten palvomiskulttia, vaan me saamme kaikki tärkeät ohjeet suullisessa muodossa, ja ne ovat perustaltaan erilaiset kuin olemassa olevat kirjalliset ohjeet. Papereita kirjoitellaan meillä vain pyöveliä ja ulkomaalaisia varten, mutta tehän ette ole mitään muukalaisia, eikä teille ole sopivaa polvistua jonkin tuherretun paperin edessä. Jos saisin tehdä niin kuin haluaisin, hävittäisin kaiken mitä tähän asti on kirjoitettu, koska kirjat vieroittavat meidät pois puhtaista lähteistämme. Te olette luultavasti kuulleet sananlaskun: ”Mitä lukeneempi, sen tietämättömämpi…”? Isänmaata täytyy palvella sielulla ja sydämellä vilkuilematta mitään papereita. Ja ovemme ovat aina avoinna teille rakkaat ystäväni!
Päällikkö katsahti silti vielä kerran vierailuja varten kirjoitettuun ohjeeseen, joka hänellä oli aina käsillä, ja alkoi uudelleen energisesti kammata tuuheita kulmakarvojaan.
– Tämä paperi on hyvä, vaikkakin ensimmäisellä silmäyksellä tämä vaikuttaa aivan tavanomaiselta. Tällaisia papereita tänne tuovat monet, erityisesti maanmiehemme, ja nyt tekin olette tulleet tällaisen kanssa…Luonnollisesti tämä on suuri tapahtuma instituutillemme, suuri kunnia. Tämä tarkoittaa, että Herra toveri presidentti luottaa meihin enemmän kuin kehenkään muuhun, ja että toimintamme on saamassa kansainvälistä mainetta! Tämä on todellinen ylpeydenaihe meille.
Hän alkoi taputtaa käsiään laitettuaan kampansa paidan hihansuun alle, ja vieraat seurasivat hänen esimerkkiään.
– Vielä kerran toivotan teidät tervetulleiksi! Olemme tosi iloisia, että olette täällä, tosi iloisia!
Hän osoitti sormellaan yhtä vierasta, sivistymätön tomppeli kun oli.
– Te olette luultavasti Jumry Kozja?
– Ei, en ole Kozja, tämä vastasi ja räpytteli silmiään nolona.
– Nimeni on Kizja.
– Oi, anteeeeeksi, sanoi johtaja venyttäen teatraalisesti vokaalia esittäen samalla lattiaa raapivaa ja ylenpalttisesti anteeksi anovaa ammattinäyttelijää.
– Erehdyin! Kizja se tietenkin on, Kizja! Ei ”Kozja” mikä tarkoittaa nahkaa venäjän kielellä. Mutta ei teillä ole niin huono iho, paksumpi vain kuin useimmilla. Vaaleaihoisten joukossa tapaa harvemmin paksunahkaisia. Luulen, että siksi niitten on niin paljon vaikeampi kestää risua.
Saman tien hän kääntyi seuraavan vieraan puoleen.
– Teidät minä tunsin heti! Nyt en erehdy, en missään tapauksessa! Mahanpohjaan otti heti, kun kuulin äänenne. Te olette tietenkin vanha kunnianhimoinen… Adasj!
– Oikein arvattu! tämä vastasi nauraen.
– Tunnettu toimittaja, poliitikko ja yhteiskuntakriittinen debatoija Firez Razan Adasj!
Vieras röyhisteli ylpeydestä nokka pystyssä. Hänen pituutensa ei riittänyt ottamaan niin isoa osaa tilasta kuin hän olisi halunnut, ja pöhöttyneet kasvot tuntuivat kasvaneen kuin suoraan hartioista ruumiin jatkoksi.
– Sanoitteko toimittaja? Ymmärrän tietenkin, ettei teille Lännessä ole mahdollista elää yhdellä palkalla; teillä on luultavasti useampia ammatteja. Täällä me tunnemme teidät kokeneena liikemiehenä. Mutta Lännessä te olette siis toimittaja, ja jossakin toisella puolella Atlanttia ei pirukaan tiedä, mikä te olette! Te ehkä luulette, ettemme arvosta teitä? Silloin olette väärässä. Vain teihin voimme laittaa toivomme ulkomailla, koska te olette liikemieheksi syntynyt ja liikemiehellä on vain yksi Jumala ja se on hänen voittonsa. Meillä on siis sama Jumala ja sama uskonto! Te olette meille liian kallis, mutta me emme pihistele kuluissamme – maksoi mitä maksoi. Totta puhuakseni Kieli–instituutti tarvitsee teidän kokemustanne, koska se, joka säännöllisesti kuuntelee teitä, ei voi välttyä tulemasta hulluksi. Me emme pysty samaan tulokseen. Vaikka olemme monta vuotta edenneet samaan suuntaan, emme ole saavuttaneet sellaista menestystä kuin te. Me olemme vieläkin pakotettuja käyttämään psyykenlääkkeitä saadaksemme saman tuloksen.
Firez Razan Adasjin kasvoilla häivähti hetken jotakin, joka kaukaisesti muistutti epävarmuutta, mutta sitä ei kestänyt kauaa. Hän heitti varkain katseen toisiin vieraisiin ja alkoi kiemurrella.
– Eivät ne meidän kokemuksemme niin ihmeellisiä ole! Jotakin me tehdään tietenkin oikein, kun Luoja suo – ja sitä meidän on kiittäminen! Oikeastaan ainoa juttu, mitä minä teen on se, että valitsen kaikista työnhakijoista vain ne, joilla on sama sukunimi kuin minulla, ja sitten tuleekin ilmi, että he ovat liberaaleja demokraatteja mielipiteiltään. Te ymmärrätte, että tässä on kysymys vain puhtaasta onnesta ja epäonnesta eikä mistään muusta!
– Justiinsa, juuri tuollaista kokemusta me tarvitsemme! huokaisi Kieli–instituutin johtaja.
– Yksinkertainen ja hedelmällinen metodi: uskoa vastuulliset tehtävät vain omilleen! Ja me kun kiusaamme itseämme etsimällä sielunveljiä. Oi kuinka taitamattomia me olemmekaan!
Firez Razan Adasjlle tuli äkkiä kiire ohjata keskustelu toisiin uomiin.
– Muuten, sallikaa minun esitellä kollegani Gire Zire. Hän haaveilee olevansa teille hyödyksi – ja haluaisi tulla toimittajaksi, siksi minä otin hänet mukaani tänne. Ja sitten…
Nyt vieras alkoi kosteilla huulillaan kuiskia johtajan korvaan.
– Täytyy olla vankka taloudellinen asema, jos aikoo toimittajaksi Lännessä. Ja sen hankkii parhaiten Aasiassa, vai mitä? Lännessä kukaan ei kuuntele sinua, ellei sinulla ole vakavarainen pankkitili. Muuten, tämä pätee itäänkin, vai mitä? Isä–parkani oli rikas mies, meillä oli suuri tila, lammaslauma, palvelijoita ja kauppoja. Mutta eräänä ei niin kauniina aamuna heräsin äitini kanssa haisevassa vankilassa. Tuli ilmi, että isäni oli hylännyt äitini ja minut velkojensa tähden ja paennut naapurimaahan nuoren naisen kanssa! Oi mitä kaikkea minä ja äitini jouduimmekaan käymään läpi! Miten me kestimme! Mutta tämä on jo historiaa ja historia kulkee joskus siksakkia ennakoimattomilla teillä. Nyt me molemmat herrat olemme tovereita, ja kuka olisi pystynyt kuvittelemaan viisitoista vuotta sitten, että tämä olisi ollut mahdollista? Sitähän sanotaan, että synnyinmaa on Äiti–maa – sen olen aina ymmärtänyt.
Kieli–instituutin johtaja rypisti tyytymättömänä otsaansa ja keskeytti vieraan töykeästi.
– Säästä korviani, hyvä herrani, ja rauhoitu nyt vähäsen!
Epätavallisen itseensä tyytyväiseltä vaikuttavan Firez Razan Adasjin täyteliäät, kiiltävät huulet painautuivat tiukasti yhteen avautuakseen vain hetken kuluttua uudelleen.
– Tiedän mitä sanon ja haluan puhua loppuun. Olen vakavasti päättänyt oppia esiintymään julkisuudessa, niin kuin poliitikot ja kaiken maailman profeetat tekevät tai kuten ystäväni Kizja tekee: hän rakastaa kieltä, hän on sanaseppä vailla vertaa, mutta minä, minä olen vain – anteeksi sanaleikkini – seppä, joka haluaa takoa mukavia asioita, ylellisyyttä, lyhyesti sanottuna rahaa. Teidän täytyy olla samaa mieltä: mitä tehdä kielellä, jos ei ole rahaa? Ei mitään! Mutta ystäväni väittää: ”Jos et puhu vapaasti, niin olet surkeampi olento kuin vetohärkä.” Tämän takia me olemme tulleet tänne, että viisastuisimme tässä asiassa. Te olette Kieli–instituutin johtaja, tai kuten kansa sanoo kielellänne ”Kielenkantojen johtaja”, eli teidän pitää päättää kuka on oikeassa.
– Voitte luottaa siihen, että me ratkaisemme asian johdonmukaisessa järjestyksessä.
Tämä sanottiin sellaisella äänensävyllä, että vieraat värähtivät tahattomasti. Tuli kiusallinen tauko. Mutta hetken kuluttua alkoivat instituutin vankat, niin ja ankeat, seinät värähdellä johtajan matalan ja nasaalin äänen vaikutuksesta.
– Ratkaistakseen riitanne tulee Isänmaa tekemään kaiken minkä voi. Luonnollisestikaan tätä ei voi ratkaista päivässä, vaan tämä meidän on punnittava perusteellisesti aikaa, kustannuksia tai ihmisresursseja säästämättä. Meidän kansallinen demokratiamme on luonut valmiudet, joiden ansiosta jokaiselle ihmiselle voidaan turvata erityishuolenpito.
(Tarina jatkuu huomenna.)
***
Suomen PEN julkaisee turkmenistanilais-ruotsalaisen Ak Welsaparin romaanista Kobra luvun Kieli-instituutti. Luku julkaistaan suomeksi kymmenosaisena jatkokertomuksena Vapaa sana -palstalla 23.12. alkaen. Romaani on julkaistu muun muassa turkmeeniksi, venäjäksi, ruotsiksi ja saksaksi. Ensi vuonna romaani ilmestyy myös englanniksi. Nyt julkaistavan luvun on suomentanut Anna-Mari Ojutkangas-Hedlund.
