– Mitä demokratia on? Se on vapaata kauppaa! laukaisi puotipuksu Firez Razan Adasj kiihtyneenä.
– Otetaan esimerkiksi teidän maanne… Jos en voi ostaa kaikkea, mitä haluan minulle sopivaan hintaan, ja sitten myydä sitä sopivaan hintaan Eurooppaan, se ei ole silloin demokratiaa!
”Kielenkantojen johtaja” teki muistiinpanon muistilehtiöönsä ja jatkoi:
– Voitte laskea sen varaan, että toivomuksenne otetaan huomioon. Me olemme valmiita syventämään ystävyyttämme molemminpuolisesti. Tehkäämme kauppoja! Näin me ymmärrämme maittemme väliset yhteydet. Idässä markkinoita kutsutaan basaareiksi ja niitä meillä oli jo silloin kun Euroopassa vielä kuljettiin karhunnahkoissa, vai mitä? Mutta… – tässä kohtaa hänen kasvonsa tummenivat huolesta hetkiseksi.
– …vieraat eivät opeta, miten sänky pedataan, eikä ylipäätänsä tarvitse opettaa mitään, te olette hyviä teidän ympäristössänne ja me meidän. Nyt te olette meidän vieraitamme ja pyydän teitä olemaan unohtamatta sitä asiaa…
Firez Razan Adasj nöyrtyi.
– Me vaalimme mitä lämpimintä rakkauttamme tätä maata kohtaan, voitte luottaa siihen. Minun esi-isäni, ja he olivat fantastisia ihmisiä, ihailivat maatanne kuin omaa isänmaatansa, ja minä perin sen rakkauden… Mutta on eri asia rakastaa jotakin noin niin kuin alhaalta ylöspäin, ei siitä saa mitään, kuin että olisi mukana intressejä, jotka voisivat…
– Ja teidän esi-isienne ammatti aina seitsemänteen polveen on ollut ostaa ja myydä, vai mitä?
– Nyt sitä kutsutaan ”bisnekseksi”, kaupanteoksi, mutta liikemiehelle on tärkeintä päästä yhteisymmärrykseen. Anteeksi, mutta ennen kuin allekirjoitamme sopimuksen täytyy minun tietää, mikä on teidän nimenne…
Vieras nappasi valmiiksi kirjoitetun tekstin rintataskustaan. Hän raaputti kynällänsä rasvasta kiiltelevää otsaansa.
– Meidän täytyy kirjoittaa tähän teidän oikea etu- ja sukunimenne, jotta voimme taata teille oman osuutenne voitosta.
– Minua kutsutaan ”Toveri päälliköksi”. Salanimeni on ”Kulmakarva”. Minun todellinen nimeni löytyy vain sotilasarvooni liittyvistä salaisista asiakirjoista. Vain oma äitini, kätilö ja instituuttini henkilöstöpäällikkö tietävät sen. Tietenkin on vielä yksi henkilö, joka tietää sen. Te ette saa moittia minua siitä, että liioittelen vaiteliaisuuttani, se johtuu työni luonteesta. Me harjoitamme äärimmäisen syvälle menevää kielen tutkimusta. Joskus meidän täytyy jopa riuhtaista tutkimuskohteemme juurineen ylös. Tarkoitan tällä niitä kielenkäyttäjiä, jotka sallivat itsellensä vakavien kielioppivirheiden teon, näille meidän on tehtävä tarkka laboratorioanalyysi, jotta todella pääsemme juuriin asti. Ja… kun kuuntelen teidän kömpelöä kielenkäyttöänne, jossa on virhe melkein joka sanassa, tunnen sydämeni särkyvän. Nyt olen huolissani instituuttimme tulevaisuudesta, tulemmeko todella selviytymään. Kaikesta päätellen meidän täytyy ottaa vastaan ennakoitua suurempi työmäärä. Teille siitä on hyötyä mutta miten meidän käy? Kuka maksaa palveluistamme? Tästä meidän täytyy päästä yhteisymmärrykseen kanssanne. Meillä on tästä muuten yksi ulospääsy, jos sellaista toivotaan: voisimme käyttää teidän luovuutenne tuotoksia luvatun maan parhaaksi. Niillä voisimme peittää kulumme teidän kielenkäyttönne korjaamisesta. Voitte panna toistaiseksi pois paperinne. Mitä nimeeni tulee, voin lisätä, että maassamme on vain yksi arvonmukainen nimi ja se on Herra toveri presidentillä. Meillä muilla ei ole mitään erityistä tarvetta henkilökohtaiseen nimeen. Luulisin jopa, että kohta teilläkään ei ole mitään erityistä tarvetta omaan nimeenne. Siitä tulee vain ontto kuori eikä muuta. Me olemme loputtomiin asti erittäin paljon vieraanvaraisempia kuin te aavistattekaan, sen tulette näkemään…
Vieraat tunsivat uudelleen intuitionsa lähettämät levottomuuden signaalit, mutta heidän tietoisuutensa ei vielä ottanut vastaan varoitusta, eikä kukaan halunnut uskoa pahinta.
– Kiitämme vieraanvaraisuudestanne, lausui Jumry Kizja ja jatkoi entisellä paatoksellaan.
– Miten tämän asian kanssa nyt onkaan, mutta meille on suuri onni saada olla täällä unelmiemme saarella samanhenkisten kanssa. Mehän emme ole tulleet tänne pelkästään uteliaisuudesta, me olemme ystävällismielisiä ideoillenne. Lyhyesti sanottuna, seisomme rinnallanne! Te ilmaisette itseänne oikein hyvin, on suoranainen nautinto kuunnella teitä…
– Merci, päällikkö kiitti nopeasti.
– Mutta sallikaa minun kysyä, jatkoi Jumry Kizja, kaupunkinne kaduilla olemme törmänneet useisiin kuuromykkiin ja änkyttäjiin. Keitä he ovat, mistä he tulevat ja minne he menevät? Täytyy myöntää, että aluksi me melkein luovuimme ajatuksesta kääntyä teidän puoleenne. Emme uskoneet meillä olevan onnea löytää yhtään ainoaa ihmistä, joka ei änkyttäisi, kun me puhuimme hänen kanssaan.
– Mitä te puhuttekaan! Miten te voitte ajatella tuolla tavalla! Kiitos että tulitte, loput on, kuten sanotaan, meidän ongelma. Jo se, että yritätte ilmaista, millä tavalla te näette meillä vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen, on ilahduttavaa. Mutta samanaikaisesti te teette sen virheen, että te yritätte kritisoida yhtä sun toista. Mitä teillä on sen asian kanssa tekemistä, että meillä kulkee kuuromykkiä ja änkyttäjiä kaduillamme? Erittäin tahditonta, herrasväkeni, mutta…
– Sallikaa minun… En ole puhunut loppuun vielä, yritti Jumry Kizja turhaan päästä jatkamaan.
– Miksi te sen tekisitte? Ensinnäkin me tiedämme kaiken itse eikä meillä ole tarvetta, että joku ulkopuolinen osoittelee meille ongelmiamme ja toiseksi…
– Sallikaa minun… En ehtinyt sanoa, että…
– Stop, riittää! Täällä teidän täytyy kuunnella enemmän kuin puhua, ettei mene aikaa turhanpäiväisiin hedelmättömiin riitoihin. Teidän ei tarvitse yhtään epäillä, ettemme olisi tutustuneet klassikkojen teoriaan vastakohtien ykseydestä ja taistelusta. Ymmärrämme, että tämä teoria voi olla hyödyksi, ei vain biologisten lajien kehitykselle ja täydellistymiselle, vaan myös ihmisten yhteiskunnalle kokonaisuudessaan. Me olemme valinneet kuitenkin ikuisen yhteisymmärryksen tien, koska meidän mielestämme ihmiskunta ei ole vielä tyhjentänyt kaikkia varastojaan tällä saralla. Jonkun siis täytyy ottaa riski ja selvittää nämä mahdollisuudet ja kuka muu kuin Herra toveri presidentti voisi selviytyä näin valtavasta tehtävästä? Hyvä on, ei ole hyvä täyttää teidän päitänne meidän alakoululaisille tarkoitetuilla totuuksilla, vaan on parempi, että tutustutan teidät kunniakkaan instituuttimme työhön, päällikkö sanoi ja jatkoi ohjelmaansa.
(Tarina jatkuu huomenna.)
***
Suomen PEN julkaisee turkmenistanilais-ruotsalaisen Ak Welsaparin romaanista Kobra luvun Kieli-instituutti. Luku julkaistaan suomeksi kymmenosaisena jatkokertomuksena Vapaa sana -palstalla 23.12. alkaen. Romaani on julkaistu muun muassa turkmeeniksi, venäjäksi, ruotsiksi ja saksaksi. Ensi vuonna romaani ilmestyy myös englanniksi. Nyt julkaistavan luvun on suomentanut Anna-Mari Ojutkangas-Hedlund.
