– Tutkimalla erilaisten ihmisten sydämiä olen tullut johtopäätökseen, että ne, joilla on hehkuva rakkauden palo Herra toveri presidenttiämme kohtaan, elävät keskimäärin pitempään kuin ne, joilta puuttuu tällainen rakkaus. Tämä osoittaa vielä kerran, kuinka totta on ikivanha ajatus rakkauden hyvästä vaikutuksesta terveyteemme vihan sijaan. Sitä paitsi, herrasväkeni, meillä kuollaan vain kerran, ja tämä on vielä yksi vahvistus sille, että yleisinhimilliset säännöt ja arvot ovat voittaneet maassamme. Täytyy myös ottaa huomioon, että kuolema on jotakin, jonka olemme saaneet menneisyyden jäänteenä.
– Kuolemaa ei voi välttää, siltä ei voi piiloutua eikä sitä voi paeta. Se on peruuttamaton, ja siksi me kannatamme ajatusta siitä, että kykyjemme mukaan teemme kuolevan viimeisistä päivistä ja tunneista niin monivivahteisia kuin mahdollista, niin että traaginen elämän ja kuoleman vastakohtaisuus häviäisi. Me olemme mitä suurimmissa määrin pehmentäneet tätä vastakohtaisuutta jakamalla kuolemisen prosessin tiettyihin tärkeisiin etappeihin. Tämän seurauksena eivät kuolevat meillä enää pelkää kuolemaa, koska me suoritamme laajaa ennakoivaa työtä heidän kanssaan. Heidän ollessaan vielä eläviä pyyhitään heidän nimensä elävien kirjoista ja liitetään kuolleiden kirjaan. Tämä toimenpide näyttää ensi näkemältä yksinkertaiselta, mutta se on saanut aikaan fantastisia tuloksia, niin hyviä mekään emme osanneet odottaa. Kun asiakkaamme ovat tulleet vakuuttuneiksi omasta kuolemastaan, saavat he mahdollisuuden pystyä täydellisessä rauhassa ja hiljaisuudessa, ilman pienintäkään hysteriaa, jättämään hyvästit menneen elämänsä säälittäville rippeille. Ja jotkut heistä rupeavat suorastaan rukoilemaan ja anomaan, että nopeuttaisimme heidän kohtaamistaan kuoleman kanssa kauan aikaa ennen kuin he ovat tulleet viimeiselle rajalle. Mutta se olisi tarpeeton moraalinen taakka poliitikoillemme, joten siksi Herra toveri presidentti käsittelee tällaiset tapaukset tietyssä järjestyksessä. Tässä tapauksessa on pääasiana selvittää, onko hän, joka on esittänyt toiveensa saada kuolla ennen aikojaan, todellakin tämän kunnian arvoinen vai ei? Onko hän esikuvallisella tavalla käynyt läpi kaikki kuolemaa edeltävät etapit vai ei? Millainen poliittinen menneisyys hänellä on? Onko hänellä vielä sukulaisia vapaudessa, miten he käyttäytyvät? Onko hänellä ystäviä, tuttavia tai sukulaisia ulkomailla? Herra toveri presidentti myöntyy äärimmäisen harvoin sellaisiin toivomuksiin. Jos katsotte seinälle… – Päällikkö osoitti seinällä roikkuvaa iskulausetta – …niin voitte lukea Herra toveri presidenttimme viisauden, joka on lakimme: ”Ihminen ei saa kuolla ennen aikojaan!” Työmme tukee tätä elämän viisautta antaen hämmästyttäviä tuloksia.
– Asiakkaamme eivät valita ollenkaan, eivätkä pyydä mitään, kun he jättävät hyvästit elämälle. Kuolemanprosessin viimeisellä etapilla heidän sallitaan tavata lähimmäisiään, jos sellaisia on elossa, muutoin voidaan saada apua kosmetologeiltamme. Mutta suurin osa asiakkaistamme on viimeisellä tasolla unohtanut kokonaan omaistensa nimet ja osoitteet, tai sitten nämä ovat jo aikoja sitten muuttaneet pois antamistaan osoitteista. He muistavat vain yhden pyhän nimen ja se kuuluu Herra toveri presidentille. Viimeisimmän tason asiakkaat alkavat säännöllisesti pitää rekisteröityjä holhoojiaan lähimpinä omaisinaan. He tottuvat siinä määrin heihin, että he alkavat kirjoittaa fantastisia romanttisia tarinoita heidän ensimmäisestä kohtaamisestaan. Uskokaa minua, heidän tarinansa ovat niin koskettavia, ettei niitä voi itkemättä kuunnella! Monet jättävät maallisen elämänsä käsi holhoojansa kädessä ja viimeiseen hengenvetoon asti voi heidän silmissään nähdä yksinkertaista inhimillistä kiitollisuutta niistä päivistä, kuukausista ja vuosista, jotka he ovat viettäneet yhdessä. Ja nyt esittelen teille yhden sellaisen rekisteröidyn holhoojan, meidän esimerkillisen työtoverimme Kose Alaverdin. Häntä pidetään taitavimpana, ja hän on todella hieno sielun tuntija, käsityön mestari. Meillä ei ole minkäänlaista ilmoitustaulua, jossa esittelisimme ansioituneimpia työntekijöitämme, olemme enemmänkin vaatimattomia, emmekä julista päivittäisiä edistysaskeleitamme, mutta tämän iloisen kaverin leveä otsa ja punaiset kasvot ovat painautuneet ikuisiksi ajoiksi monien asiakkaittemme kiitollisiin sydämiin. Joitakin niistä sydämistä säilytetään esittelyesineinä naapurihuoneessa. ”Aineistopurkissa”, tiettyä nestettä sisältävässä purkissa…
Tässä kohtaa päällikkö osoitti selin häntä vastaan istuvaa miestä. Tämä nousi heti ylös ja kumartui hiljaiseen tervehdykseen. Hänen punaiset kasvonsa kiilsivät hiestä.
– Ajatelkaa, että monet asiakkaistamme jättävät tämän maailman juuri nämä kasvot verkkokalvollaan, lausui Kieli-instituutin päällikkö monimielisesti ja taputti varovaisesti esikuvallista alaistaan selkään. Kose Alaverdi liittyi heti keskusteluun:
– Olen ikuisesti kiitollinen Herra toveri presidentille siitä, että saan osallistua demokraattisen valtion rakentamiseen. Tunnen jokaisella hengenvedolla, kuinka valtio tarvitsee kykyjäni. Minulle demokratia on sitä, että ollaan velvollisuudentuntoisia ja itse velvollisuus määräytyy sen tehtävän mukaisesti, jonka saan päivittäin instituuttimme johdolta. Olen onnellinen ihminen ja teen kaikkeni jakaakseni onneani muille ja erityisesti asiakkailleni. Työskentelen erittäin sivistyneesti heidän kanssaan, tätähän Herra toveri presidentin ohjeet edellyttävät, mutta jos asiakkaiden joukkoon on joutunut joku, joka saa päähänsä arvostella aikaisempaa neuvostokotimaatamme, tulen surulliseksi. En halua, että joku moittii parhaimpia elämäni vuosia, kun työskentelin yhtä produktiivisesti kuin nyt. Sitä minä en salli! Voin suorittaa minkälaisen tehtävän tahansa. Teen sen mitä pyydetään. Luojan kiitos meillä on työtä vaikka kuinka paljon. Tietenkin pelkään joskus, että en ehdi tehdä kaikkea hyvin. Silloin tulen stressaantuneeksi ja voin tehdä jonkun virheen. Mutta toivon, että te ette siinä tapauksessa tuomitsisi minua liian ankarasti, vaikka rehellisesti myönnän, että käytän juuri tuollaiset hetket siirtääkseni etuajassa tietyt asiakkaani ”Onnellisen kuoleman” osastolle. Haluaisin käyttää tilaisuutta kysyäkseni teiltä…
Kose Alaverdi madalsi ääntään ja otti syvän luottamuksellisen sävyn:
– Sanokaapa minulle, onko siellä vielä monta jäljellä tuolla ulkona, tarkoitan ihmisiä? Voin arvata itsekin, jos ette pysty vastaamaan. Aikaisemmin työmme oli keskitettyä ja lähetimme asiakkaamme keskukseen. Nyt meidän täytyy itse huolehtia heistä. Tulemme joka päivä kokeneemmiksi, lukuun ottamatta joitakin tekemiämme virheitä. Asiakaskuntamme koostuu iloksemme yhä värikkäämmästä joukosta. Niin oman erityisen tiemme vastustajat kuin myötäilijätkin tulevat meille asiakkaiksi. Tämä tekee päivittäisestä työstämme vaihtelevampaa, monipuolisempaa ja hauskempaa, vai mitä? Olen varma, että tämä lupaa valoisaa tulevaisuutta instituutillemme.
– Miksi te luulette, että sekä uuden että vanhan kannattajia lähetetään juuri teille? ihmetteli Jumry Kizja varovaisesti. Selittämätön pelko oli alkanut painaa hänen rintaansa, ja kauhu kasvoi minuutti minuutilta hänen viettäessään aikaansa tämän synkkien katakombien mallityöläisen seurassa.
– Voin vain arvailla miten asian laita on. Yhden arvauksen, jonka luulen olevan oikean, haluan jakaa kanssanne, asiakkaamme ovat kokonaisuudessaan samanlaisia emmekä tarvitse heidänlaisiaan maassamme. Minä työskentelen alimmaisessa kerroksessa enkä tiedä mitä tapahtuu tuolla ylhäällä enkä edes halua tietää sitä. Instituutti toimii, ja meille tulee loputtomasti asiakkaita, se on tärkeintä minulle ja perheelleni, muu ei minua kiinnosta. En usko, että mikään tuolla ylhäällä on muuttumassa pohjimmiltaan. Työmme luonne jo sanoo minulle, ettei ole syytä pelätä mitään sellaista.
– Nyt teemme vain käytännön töitä ja teorian alueella olemme olleet täysin tyytyväisiä niihin tutkimustuloksiin, joita on saatu viisikymmentäluvulta ja jopa kolmekymmentäluvulta. Ne ovat alkaneet välkehtiä uusin sätein Herra toveri presidentin opissa kuin erinomaisimmat alansa mestareiden hiomat briljantit, ja niistä on tullut ylpeytemme ja tukemme. Ilman tätä nerokasta myötävaikutusta tulisi Kieli-instituutin teoreettinen taso heikkenemään, ja tämä voisi puolestaan johtaa anarkiaan tai demokratiaan, joka itse asiassa on meille valtionpalvelijoille yksi ja sama asia. Meidän kuitenkin onnistui välttää se riski ja nyt meidän on vain elettävä sen luottamuksen mukaisesti, mitä Herra toveri presidentti on osoittanut meille.
– Se, mitä meidän täytyy pohtia itsenäisesti, on kuinka voisimme parantaa tai paremminkin täydellistää laboratorioinstituuttimme materiaalista ja teknistä perustaa. Tähän ongelmaan haemme tarpeellisia taitoja menneisyydestämme, otamme uudelleen käyttöön puhtaat lähteemme ja käytämme menestyksekkäästi esi-isiemme työkaluja päivittäisessä työssämme. Katsokaapas näitä viisisataa vuotta sitten valmistettuja pihtejä, jotka näyttävät vielä aivan uusilta, ja joita kansamme voi käyttää vielä monta sataa vuotta. Täytyy vain pestä ne sopivassa liuoksessa ja irrottaa vuosisadan ruoste. Katsokaapa tätä narua. Kun sitä tarkastelee, niin tahtomattaankin tulee kysyneeksi, mistä se on punottu? Se ei ole mädäntynyt vähääkään satojen vuosien aikana, se on vahvaa ja viiltää ruumista kuin terävä veitsi, sitä ei tarvitse edes pestä. Se on aina valmis käyttöönotettavaksi tarvittaessa ja antaa joka vuosi monien miljoonien säästöt valtiolle. Säästämme pesuainekustannuksissa ja uusissa naruissa. Katsokaapas nyt tämän huoneen välineistöä, kuinka hyvin ne ovat säilyneet! Niiden avulla voi yksi työntekijämme palvella saman aikaisesti kymmentä asiakasta laadukkaalla tavalla.
Vieraat saivat eteensä kuluneelle pöydälle jotakin aivan hirvittävää. Piikkejä, kynsirautoja, ketjuja, jalkapuita ja pölkkyjä, kuonokoppia, sikin sokin. Verijäljet näissä välineissä saivat heidät tärisemään. Tahattomat väristykset kulkivat vieraiden lävitse, ja he vetivät päänsä alas hartioiden väliin, kuin olisivat kyyristyneet yhtäkkisen kylmän tuulenpuuskan alla.
(Tarina jatkuu huomenna.)
***
Suomen PEN julkaisee turkmenistanilais-ruotsalaisen Ak Welsaparin romaanista Kobra luvun Kieli-instituutti. Luku julkaistaan suomeksi kymmenosaisena jatkokertomuksena Vapaa sana -palstalla 23.12. alkaen. Romaani on julkaistu muun muassa turkmeeniksi, venäjäksi, ruotsiksi ja saksaksi. Ensi vuonna romaani ilmestyy myös englanniksi. Nyt julkaistavan luvun on suomentanut Anna-Mari Ojutkangas-Hedlund.
