PAUL AUSTER: ”Novels are democracy in action.”
Yhdysvaltain tunnetuimpiin nykykirjailijoihin kuuluva Paul Auster vieraili Suomen Tiedeseuran kutsumana Helsingissä 31.8.-1.9.2017. Perjantaina 1.9. Suomen PENin puheenjohtaja Sirpa Kähkönen ja seminaarin puheenjohtaja, professori Bo Pettersson istuivat Paul Austerin kanssa Säätytalon juhlavalle kateederille ja puhuivat aiheesta Sensuuri ja sananvapaus.
Paul Auster on ollut Yhdysvaltain PENin jäsen jo 40 vuotta. Hänestä on ollut tarkoitus tulla järjestön puheenjohtaja, mutta viimeiset tiedot kertovat, että hän on vetäytynyt tehtävästä, oletettavasti korkean ikänsä vuoksi. Auster kertoi kuitenkin lavealti PEN American toiminnasta, ja siitä miten sanavapaustaisteluiden harvat onnistumiset auttavat häntä edelleen jatkamaan henkilökohtaista sanavapaustyötään. Yhdysvaltain järjestön toimintaa ovat muun muassa vankien opettaminen ja erilaiset kirjoituskurssit, ja Auster kokee, että järjestön tehtävä on pitää niin kovaa meteliä sanavapauden puolesta kuin mahdollista.
Tyrannit pelkäävät kirjailijoita. Myös hallitukset paljastavat itsensä tavassa, jolla ne kohtelevat kirjailijoitaan ja journalistejaan. Auster ilmaisi huolensa uudenlaisesta poliittisesta retoriikasta, jonka mukaan lehdistö on kansan vihollinen, eikä tätä ajatusta ei ole kuultu sitten 30-luvun. Siinä missä kaikkien äänen kuuluminen on aidon sanavapauden ydin, eivät diktaattorit halua kuulla kaikkien ääntä, vain omansa. Esimerkkinä hän nostaa Turkin Hurriyet -lehden välityksellä käymänsä ajatustenvaihdon Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoganin kanssa.
Auster on hyvin suosittu kirjailija Turkissa, mutta hän kieltäytyi kutsusta vierailla maassa, sillä Kansainvälisen PENin arvion mukaan siellä pidetään lähes sataa kirjailijaa ja toimittajaa vankina. Luku on yksi korkeimpia maailmassa. Erdogan oli vastannut kirjailijan kieltäytymiseen puhumalla pilkaten omassa puoluekokouksessaan: ”Mitä sitten, jos et tule? Menettääkö Turkki muka arvovaltaansa?” Ja kun turkkilainen journalisti oli kutsunut Austeria haastattelussa Turkin valtionviholliseksi, oli Auster tuntenut outoa mielihyvää.
Säätytalon keskustelussa pohdittiin, miten populistista retoriikkaa vaikkapa kansalaisten valvontakysymyksissä voidaan vastustaa? Auster puhui esimerkiksi siitä, miten uudet tiedustelulait WTC-iskujen jälkeen sallivat sen, että viranomaiset pääsivät käsiksi jopa kansalaisten kirjastolainatietoihin. Kuitenkaan yksityiselämän suojaoikeuksia ei voida antaa pois.
Austerin näkemys oli, että populismia voidaan vastustaa vain ymmärtämällä sen syyt. On löydettävä keinoja vedota vaikkapa työnsä menettäneisiin ihmisiin ja yrittää saada heidät heräämään ja näkemään tosiasiat retoriikan takana, sillä populistit eivät ole katoamassa mihinkään – tässä mielessä maailma on menossa koko ajan huonompaan suuntaan. On myös oltava tietoinen siitä, että vanha toisen maailmansodan jälkeinen maailmanjärjestys on murtumassa ja esiin astumassa jotakin kokonaan uutta.
Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät ja muuttuvat yhä vihaisemmiksi. Poliitikot käyttävät tilannetta hyväkseen – niin myös ”oranssipää numero 45”. Auster kieltäytyi käyttämästä istuvasta Yhdysvaltain presidentistä tämän omaa nimeä, ja viittasi häneen presidentin järjestysnumerolla. Numero 45 saa nimelleen julkisuutta muutenkin jo ihan liiaksi, joten Austerin apua hän ei tarvitse.
Kansankiihottaja kertoo valheita kansalle, jota halveksii. Pikkuhiljaa valheet alkavat mennä läpi – numero 45 toisti toistamiseen kahdeksan vuoden ajan, että Obama ei ole laillinen presidentti, koska ei ole syntynyt Amerikassa. Nyt neljäkymmentä prosenttia kansasta uskoo tämän. Göbbelsin oppi argumentum ad nauseamista on siis otettu tehokkaasti käyttöön: kun valhetta toistetaan riittävän monta kertaa, se muuttuu totuudeksi.
Mutta toivoa on. Kirjallisuus on Paul Austerin mukaan demokratiaa käytännössä. Romaani on poliittinen teko. Romaani astuu ihmisten elämään mitä intiimeimmin, henkilökohtaisimmin tavoin. Ihmisellä on väliä, ihminen on arvokas, ja tätä kautta kirjallisuus itsessään toimii tyranniaa vastaan.
Sillä sananvapautta ei ole se, että voi mennä väkijoukon eteen ja huutaa tulipaloa. Sanavapautta on, että asioista voidaan keskustella ja olla eri mieltä, kuitenkaan toista ihmistä vahingoittamatta. Totuutta ei kukaan voi omistaa.
