Kuinka sanavapaus voi pysäyttää meneillään olevan kansanmurhan?
Miten tätä vapautta voidaan käyttää, jotta lasten joukkomurha voidaan lopettaa?
Mitkä ovat ne sanat, jotka voivat pysäyttää kansanmurhan?
Luemme ja kuulemme päivittäin sanoja ja ilmaisuja, joilla kuvaillaan kansanmurhaan liittyviä tapahtumia hyväksyttävämmällä ja helpommin vastaanotettavalla tavalla kuin käyttämällä sanaa kansanmurha. Sana kansanmurha itsessään on normaalin arjen keskellä liian vaikea ja kauhea käsiteltäväksi. Kokonaisen väestön tappamista, tahallisen ja systemaattisen toteutuksen kautta, kuin antaumuksella toteutettuna, ei voi kuvailla sellaisella tavalla, mikä antaisi oikeudenmukaisen kuvan uhreista. Uhrit itse eivät ole tavoitettavissa, eivätkä kykene jakamaan kokemuksiaan. Kansanmurha sanana sopii paremmin selviytyjien suuhun, heidän, jotka toteuttavat ja todistavat sitä mutta eivät ole sen uhreja. Ja jos uhrien elämän täyttää kuolema sekä heidän läheistensä ja kanssaihmistensä tuskan todistaminen, koskettaa sana kansanmurha vain niitä, joiden huomio ei ole täysin vangittu kuolemaan – oman tai toisten – vaan pikemminkin yritykseen ymmärtää itse kansanmurhan merkitystä. Olennaista olisi, että juuri heidän huomionsa kohdistuisi haasteeseen selvittää kansanmurha. Kuinka päädyimme tähän tilanteeseen? Ja ennen kaikkea, mitä tapahtuu seuraavaksi?
Kiinnostavin kysymys on: onko kansanmurha oikea määritelmä?
Mitkä olisivat sellaiset semanttiset kriteerit, joilla voitaisiin tukea väitettä, joiden mukaan se mitä tapahtuu ei olisi kansanmurha? Todistamme tällä hetkellä kymmenien tuhansien lasten, naisten ja miesten tappamista. Väkivaltaa suunnataan tarkoituksellisesti siviilikohteisiin, erityisesti lapsia, sairaaloita ja kouluja tuhotaan. Eikö tämä, jos mikä, ole kansanmurha? Vai olisiko etninen puhdistus parempi käsite?
Kansanmurhan kieltäjät eivät itse asiassa perustele väitteitään semantiikan avulla, vaan syyttämällä kansanmurhasta puhuvia rasisteiksi. Käsitettä ”oikeus itsepuolustukseen” käytetään tukemaan väitettä, jonka mukaan kansanmurha olisi oikeutettu keino itsepuolustukseen. Miten olisi käynyt, jos samaa logiikkaa kansanmurhasta itsepuolustuksen keinona olisi käytetty useissa historiallisissa sodissa Ranskan ja Saksan välillä? Ero on kaikkien nähtävissä ja se liittyy valtasuhteisiin. Kansanmurhaa itsepuolustuskeinona voi käyttää ainoastaan ylivoimaisesti vahvempi taho heikompaa vihollista vastaan.
Voiko kansanmurhaa oikeuttaa tai selittää aiemman kansanmurhan muistolla?
Jos kansanmurhan voi toteuttaa ilman seuraamuksia voimme kysyä miksi tekijä hyökkää niin voimakkaasti niitä ihmisiä vastaan, jotka käyttävät sanaa kansanmurha? Sen lisäksi, että kansanmurha luo huonon maineen kansainvälisessä yhteisössä, mikä joka tapauksessa on melko kyvytön tekemään asialle mitään, miksi vaivautua kieltämään sana kansanmurha? Tähän kysymykseen minulla ei ole vastausta. Se saa minut kuitenkin ajattelemaan erityisesti juutalais-kristillistä perinnettä, jonka mukaan veriuhrit ovat oikotie kaikkein pyhimpään. Voiko ajatella, että kansanmurhan kieltäjät pelkäävät muutakin kuin Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n oikeudellisia sanktioita? Voiko olla, että kansanmurhan myöntäminen aiheuttaa vahinkoa siitä vastaavan kansan sielulle? Voiko kansanmurhan kieltäminen olla yritys pelastaa kansa Nemesiksen kynsistä? Muinaiset kreikkalaiset tiesivät liiankin hyvin, että rikoksen kieltäminen tai piilottelu ei säästä rikoksen tekijää siltä vastuulta, jonka tämä koston jumalatar heille langettaa. On yksinkertaisesti niin, että jopa rikoksen kieltäminen riippuu olosuhteista, mitkä lopulta sitovat kieltäjät tietoisuuteen teoistaan.
Edellisen kansanmurhan muisto vahvistuu, kun uusi kansanmurha oikeutetaan aiemman kansanmurhan vakiintuneella muistolla. Joten vaikka sana kansanmurha kiellettäisiin, tai sanan käyttäjät pakotettaisiin vaikenemaan, kansanmurhan tekijät joutuvat muistamaan loppuelämänsä ajan, kuinka unohtaa tekonsa.
Matteo Stocchetti
Kirjoittaja on poliittisen viestinnän dosentti Helsingin yliopistossa ja Åbo Akademissa sekä mediakulttuurin yliopettaja Arcada-ammattikorkeakoulussa.
Käännös: Susan Wiksten
Artikkelikuva: The Miriam and Ira D. Wallach Division of Art, Prints and Photographs: Picture Collection, The New York Public Library. ”The massacre of the innocents” The New York Public Library Digital Collections. 1850 – 1870. https://digitalcollections.nypl.org/items/510d47e1-3870-a3d9-e040-e00a18064a99
