Mikään pieni kieli ja kirjallisuus ei ole turvassa suurten kielten puristuksessa. Unescon mukaan suurin osa olemassa olevista kielistä on vaarassa hävitä vuosisadan loppuun mennessä.
Kieliä voidaan luokitella sen mukaan, miten uhanalaisia ne ovat. Unesco luokittelee kielet elinvoimaisiin, vaarantuneisiin, uhanalaisiin, erittäin uhanalaisiin, äärimmäisen uhanalaisiin ja kuolleisiin.
Uralilaisista kielistä vain unkari, suomi ja viro ovat elinvoimaisia, kaikki muut ovat vaarassa kuolla. Uhanalaisia kieliä ovat mm. pohjoissaame, mordva, niittymari, udmurtti, komi ja karjala.
Erittäin uhanalaisia ovat mm. inarinsaame, koltansaame, vuorimari ja vepsä. Äärimmäisen uhanalaisia ovat mm. uumajansaame, piitimensaame, vatja ja liivi. Akkalansaame on jo luokiteltu kuolleeksi.
Itämerensuomalaisen liivin kielen pelastamistoimet aloitettiin 1990-luvun alussa Latvian uudelleen itsenäistymisen myötä. Silloin äidinkielisten liivin puhujien lapset olivat jo ehtineet sulautua valtakielen puhujiin, eivätkä lapsenlapset enää oppineet liiviä kotikielenään.
Nyt, kun viimeiset äidinkieliset liivin puhujat ovat kuolleet, pieni joukko liiviläisten jälkeläisiä, kielestä innostuneita harrastajia ja yliopistoihmisiä puhuu liiviä ja pitää kieltä elossa. Liivinkielistä kirjallisuutta, mielestäni korkeatasoista, kirjoitetaan ja julkaistaan yhä.
Uutta liiviläistä kaunokirjallisuutta on mahdollista lukea myös suomeksi. Kaksi vuotta sitten suomensin ja toimitin liiviläisen nykyrunouden antologian, Kerran olin taivaan suolajärvi (Aviador).
Nykyiset liivin puhujat ovat osoittaneet, että kieltä on mahdollista pitää hengissä, vaikka äidinkielisiä puhujia ei enää ole. Kaikki kielet eivät ole yhtä onnekkaita, valitettavan paljon on esimerkkejä kuolleista ja kokonaan unohdetuista kielistä.
Meillä Suomessakin on alkuperäiskansa, joka on vaarassa menettää kielensä. Inarinsaamea puhutaan ainoastaan Suomessa kuten myös käytännössä koltansaamea. Pohjoissaamea puhutaan myös Norjassa ja Ruotsissa.
Yhteensä inarinsaamella ja koltansaamella on arviolta 600–700 puhujaa. He kaikki mahtuisivat yhtä aikaa Tavastia-klubille.
Mitä me, jotka emme ole saamelaisia, voimme tehdä näiden kielten pelastamiseksi? Ainakin voimme osoittaa myönteistä asennetta ja auttaa saamelaisia ylläpitämään ja kehittämään omaa kieltään ja kulttuuriaan tekemällä ne näkyviksi.
Olli Heikkonen
Kirjoittaja on kirjailija ja Suomen PENin johtokunnan jäsen.
