Kuva №1.
Raja kahden maan välissä: maa on kynnetty pehmeäksi, jotta mahdollisten ylittäjien jalanjäljet näkyisivät hyvin. Hiljaisuutta katkoo vain koirien ulvonta, aika ajoin, ja partioautojen äänet. Lähistöllä on vartiotorni. Päivänvalossa metsiköstä saapuu mies, jolla on ilmastointiteipilla vahvistettu pieni reppu, hän juoksee niin kovaa kuin vain pystyy.
Kuva №2.
Ilta. Tavallinen suurkaupungin esikaupunkilaispiha. Leikkikentällä naamioidut bandiitit tarttuvat taiteilijaan. Vieressä seisoo tyttö, jota taiteilija juuri äsken samalla paikalla opetti piirtämään. Tyttö, hänen äitinsä ja naapurit näkevät, kuinka taitelija lyödään maahan, hakataan tajuttomaksi ja viedään pois.
Kuva №3.
Kuvittelepa olevasi aloitteleva rumpali. Harjoittelette kavereiden kanssa autotallissa, kun yhtäkkiä joukko mellakkapoliiseja ryntää sisään. Kaikki pidätetään kuin pahemmatkin rikolliset – huudetaan käskyjä: kasvot lattiaa vasten! Kädet väännetään selän taakse. Poliisiasemalla kuulustelu videoidaan: mikä oli rikoksesi? Opettelit soittamaan rytmissä. Tuomioistuin antaa sinulle 6 vuoden vankeustuomion.
Tämä ei ole kertomus uudesta toimintaelokuvasta, sotadraamasta tai dystopiasta. Tämä on valkovenäläisten todellisuus.
Ensimmäinen tapaus kertoo teatterista ja elokuvista tutusta näyttelijä Ilya Yasinskysta. Hänet pidätettiin Valko-Venäjän vaalien jälkeisessä rauhanomaisessa mielenosoituksesssa. Mellakkapoliisit pahoinpitelivat hänet niin pahasti, että hänen selkärankansa murtui. Hänen ollessaan sairaalassa teatterin näyttämölle tuotiin pyörätuoli, kohtaan jossa hänen olisi kuulunut esiintyä. Vähän myöhemmin hän sai tietää, että häntä vastaan oli nostettu rikossyyte. Niin pian kuin hän pääsi jaloilleen, hän päätti paeta. Nyt hän elää Liettuassa.
Toinen tapaus kertoo Raman Bandarenkasta, joka kuoli sairaalassa omalla pihallaan tapahtuneen pahoinpitelyn seurauksena. Hän tuli puolustamaan aitaan jo aiemmin sidottuja kansallislipun värisiä, puna-valko-punaisia nauhoja (protestin symbooleja), joita tuntemattomat häiriköt tulivat leikkaamaan irti. Päällekarkaajat tunnistettiin pian diktaattorin palveluksessa oleviksi entisiksi urheilijoiksi, joista yksi oli erikoisjoukkojen taistelukouluttajana toimiva maailmankuulu thainyrkkeilijä, toinen kansallisen jääkiekkoliiton johtaja.
Kolmas tapaus kertoo Alyaksei Sanchukista, joka oli soittanut rumpua mielenosoitusmarsseissa. Poliisi tunnisti hänet, ja hyökkäsi harjoituskämpälle. Hän odotti tuomiotaan vangittuna kuusi kuukautta, minkä jälkeen hänet tuomittiin ”osallistumisesta melakkoihin” kuudeksi vuodeksi vankeuteen ilman oikeutta armahdukseen tai ehdonalaiseen.
Elokuun 9. päivän jälkeen, jolloin Valkovenäjän hallitus jälleen väärensi vaalitulokset, näitä ja samanlaisia tapauksia on kertynyt 35 000. Niin monta ihmistä on pidätetty sen päivän ja tämän hetken välillä. Jotta sorron laajuuden voi ymmärtää, muistetaan että väkilukuun suhteutettuna Suomen miestappiot koko Talvisodassa olisivat olleet 20 000 miestä.
Joka ikinen kuva on ainutlaatuinen tarina. Ramanin kaltaisilla on traaginen loppu: kukaan ei tiedä tarkkaan kuinka monet ovat kuolleet mielenosoituksissa, mutta vähintään kymmenen tapausta tunnetaan. Järjettömiä vankeustuomioita on määrätty aivan mitättömistä syistä, kuten Alyaksein tapauksessa. Tällä hetkellä 517 henkilöä on tunnustettu poliittisiksi vangeiksi, mutta poliittisesti motivoituneiden tuomioiden määrä on paljon suurempi. Monet ovat onnistuneet pakenemaan maasta kuten Ilya, vaikka se on vaikeaa – valkovenäläiset saavat poistua maasta vain kerran puolessa vuodessa, ja silloinkin vain, jos heillä on ulkomaan työlupa. Raman Pratasevichin skandaalin jälkeen lentokoneetkaan eivät lennä Valko-Venäjältä Eurooppaan.
Näissä olosuhteissa jokainen solidaarisuusteko ja tukikampanja on painonsa arvoinen kullassa. Valkovenäjän Kulttuurineuvosto on ottanut vastuuta luovien alojen ihmisistä, jotka ovat joutuneet painostuksen uhriksi. Me etsimme mahdollisuuksia tukea apua tarvitsevia joko suoraan, tai heidän luovien projektiensa tukemisen kautta. Maksamme sakkoja, järjestämme mielenterveysapua, hankimme oikeusapua ja autamme löytämään uuden työpaikan.
Tiedämme, että ilman kulttuuria ei ole kansaa. Viime vuonna valkovenäläiset todella tajusivat olevansa kansakunta, monet löysivät valkovenäläisen musiikin, runouden ja taiteen. Ja sen ansiosta me olemme tulleet vahvemmiksi.
Teemme Valko-Venäjän tilannetta tunnetuksi kulttuurin kautta. Valko-Venäjän Kulttuurineuvosto ja maan demokraattinen liike ehdottavat, että Valko-Venäjän kansainvälistä kulttuuriviikkoa vietettäisiin heinäkuun 5. ja 11. välisenä aikana, kansainvälinen Valko-Venäjän kulttuuripäivä on 7.11. joka on kolmen tunnetun valkovenäläisen syntymäpäivä – runoilija Janka Kupalan, taiteilija Marc Chagallin ja kirjalija Jan Chachotin. Päivän teemaa voisi verrata Suomessa vietettäviin Snellmanin- ja Suomalaisuuden päiviin.
Kaikki, kansallisuuteen katsomatta, ovat tervetulleita osallistumaan Valko-Venäjän kulttuuriviikkoon, esimerkiksi tukemalla valkovenäläisiä taiteilijoita ja heidän uusia projektejaan: https://byculture.org/en/donate.
Tähän mennessä annetulla avulla olemme onnistuneet auttamaan jo yli 500 kultturintekijää 280 eri tapauksessa.
Voi myös lausua ääneen valkovenäläisen kirjallisuuden klassikon, Yanka Kupalan ikonisen runon ”Keitä nuo ihmiset?”, joka 116 vuotta sitten hahmotteli valkovenäläisten halua vapauteen. Videon esityksestä voi julkaista sosiaalisessa mediassa hashtagin #by_culture alla.
Tältä runo kuulostaa suomeksi:
Keitä nuo ihmiset?
Keitä nuo ihmiset? Mistä he saapuvat?
Mikä tuo joukko on, ketkä nyt kulkevat?
– Valkovenäläiset.
He saapuvat virsuissaan, kynnet veressä,
Mitä he kantavat luisessa selässään?
– Vääryyden iestä.
Minne he kantavat kärsimystaakkaansa,
Kenelle kertovat vääryyden tarinan?
-Kaikille.
Mikä sen vääryyden selkään sälytti,
Mikä nuo miljoonat unesta herätti?
-Nälkä ja murhe.
Mitä he vaativat tältä ajalta
Joka ei näe, ei kuule, ei armahda?
-ihmisarvoa.
(käännös Matti Rossi)
Nosta valko-puna-valkoinen lippu tänä päivänä, ota kuvia sen kanssa ja julkaise ne somessa hashtagin #by_culture alla.
Toivomme, että tällä valkovenäläisellä ”elokuvalla” on onnellinen loppu, ja että se tapahtuu pian, niin valkovenäläisten oman rohkeuden ansiosta kuin kaikkien maailman ymmärtävien ihmisten tuella.
Eläköön Valko-Venäjä!
Sergey Budkin
Sergey Budkin on Valkovenäjän Kulttuurineuvoston johtaja.
