”Nimetkää yhteisö, jossa yksin kulkevaan naiseen ei suhtauduta vihamielisesti? Ennen kuin naiset voivat saada ilmaisunvapauden ja oikeuden lukea ja kirjoittaa, heillä on oltava liikkumisen vapaus niin fyysisesti, henkisesti kuin älyllisesti”.
Ylläoleva on tiivistelmä Kansainvälisen PENin julkilausumasta Naisten oikeuksista. Toteutuvatko ne?
*
Seuraavat esimerkit kertovat, miten käy, kun uskonto ja perinne arvotetaan ihmisoikeuksia tärkeämmiksi.
Nobel-palkintoehdokas, naisaktivisti Loujain al-Hathloul sai kuuden vuoden tuomion, koska hän oli hakenut työpaikkaa YK:sta. Samoin Saudi-Arabiassa tohtoriopiskelija Salma al Shehab sai 34:n vuoden tuomion Twitterin väärinkäytöstä.
Afganistanissa tyttöjen koulutuksen kieltäminen painaa lukutaitoprosentin naisilla alle kolmenkymmenen. Naiset eivät saa ajaa pyörällä, urheilla.
Useissa konservatiivisissa maissa naisaktivistien pidätykset perustuvat Amnestyn ja Human Rights Watchin mukaan pelkästään naisten aktivismiin, vaatimuksiin tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista.
Nämä tuntuvat kaukaisilta esimerkeiltä. Mutta naisten oikeudet eivät ole edenneet koskaan taistelutta, eivätkä miehet tuota taistelua edistä. Ei näin ollut aikanaan Suomessakaan.
Vaikka miehet eivät edistä naisten oikeuksien parantamista, eivät he kuitenkaan vastusta asiaa. Varsinkin, kun heille takoo tarpeeksi kauan halolla järkeä päähän. Jästipäisinkin pallinkanniskelija ymmärtää, ettei ilman naisia mistään tule mitään, eivätkä he itse olisi edes olemassa.
*
Nykyisessä Suomen eduskunnassa on 94 naista, jotka voisivat saada läpi lain palkkatasa-arvosta. Useat miehet hyväksyisivät sen myös. Lain tulisi ulottua työelämässä myös niin, että osa-aikaisiin ja määräaikaisiin työsuhteisiin tulisi tasakiintiöt miehille ja naisille.
Miksi näin ei tapahdu? Naiset voisivat tuoda työpaikkojen rekrytointiin sukupuolettoman ja nimettömän hakusäännön, liikuntakulttuuri tarvitsisi ammattimaisia naisvalmentajia enemmän kuin koskaan, ja lasikatto tulisi täräyttää rikki viimeisistäkin hallintoneuvostoista.
Naisten näkemystä tarvittaisiin juuri nyt energiasektorilla, jossa miesten visiot rajoittuvat maksimoituun tuottojen turvaamiseen ihmisten perustarpeiden miettimisen sijaan.
Onko se niin, että virkamieskulttuuri ja yhteiskunnan rattaat koulivat tekijästä sukupuolettoman päättäjän? Juna ajaa naisten aseman ohi, koska virkahenkilö ei sitä pysäytä.
Jukka Niskanen
Jukka Niskanen on itäsuomalainen kirjailija ja Suomen PENin jäsen.