”OGGEND VAN ’N WATERFISKAAL” – RUSODUETTOLEPINKÄISEN AAMU
Pyhä vittu! lipsahti tämänpuoleisen
einespelimannin ja kesyttäjän rystysistä,
lepinkäinen pyrähtää sarastuksen halkeamasta,
hämmäääästyy kanelirintansa aromia,
kynsissään kohoava käärö
silkkikipinäläikkyy joenhaaran hiekkaa,
säväys tikkaa läiskinä takinhännyksissä ja kyljissä,
piukassa puvussa, silinteri trimmattuna
se ilakoi peltojen yli veden ääreen, katso!
Trilllllllljoona pientä ja suurta lepinkäistä peilissä
särkykää te kohtaamisten kumppanit lainehissa
joille sen kukkoileva akimbo vastaa
jahdaten valonpoikasta jokiruohosta,
ja sivuaskeleet, katsohan, tämä sihisevä vanhanauton liivi,
se on yksi ja aiiiiinoa jumalalimusiini
täällä helläkärkisessä keskipäivää kiusaavassa auringossa
tyiit! istuu bensaventtiilissään lempinimi tyiit!
vittu kuin kulkunen suussa, kii-hot-hot-tuneena
suunpehmeässä aamussa.
”DIE MANDJE” – KORI
Joskus rikkinäisiä tavaroita ei voi heittää pois.
Pikku paukahdukset tuosta rottinkikorista
keittiön ylimmällä hyllyllä, syvän punaiset
tahrat sen haaltuneissa kylkiluissa herättävät tarkkaavaisuuteni
ja seisahdan tähän missä kurkotan ylettyäkseni
kun vuodenaikojen hyöky tulvii yli, huuhtoo minut
astumassa syyskuuhun vanha mieleen palannut puu
morsiuspuvussaan, muuttumassa sitten hitaasti amaranttia
kaikissa siemenissään, sen uloimmat oksat turpoavat
joulukuussa luumujen kupoliksi,
pallukat mustat kuin pikku kohdut, sumutetut
ja lumotut kukilla, vähäisin ravistus pudottaa
kulkuset ruohonkorsien katveeseen pienten käsien
poimittaviksi ja pakattaviksi juuri tuohon kirstuun
joka roikkuu kahdesta kapeasta, pitkästä kahvasta. Me raahaamme
sen ontuen varastoon missä se soittaa koko pitkän päivän
hedelmäisen henkäyksen kelloa, tuoksua joka nostattaa
kesänkaipuut armottomalla ruosteenruskeallaan,
sen hiljainen, tyyni kypsyminen hämmentää aistit,
sen hekumallinen intonaatio maanviljelijän talossa.
Aion pitää tuon hedelmäkorin, joka perii runoni,
luumun henki iäti sävyttää sen kulunutta punosta,
huuma joka ulottuu syvälle vetoisaan, vuotavaan talveen
kun lusikoin hilloa valkoiselle leipäpalalle
lautasellani, se käyttää yhä samaa sävyä ja sointia.
”NAGPSALM” – YÖPSALMI
se pianonrämä kirkastaa yön
se koskettimisto
esineiden juurella
katulamppujen juurella
oliivipuun happamalla juurella
se metronomi
sitruunatarhan makoisammalla juurella
suon vesisandaaleissa
ruokojen alla
liljojen juurella
se pianonrämä
on ehkä kutomakone
se kutomakoneen louskuva pedaali
sepän kilkatusta
yön muotissa
ompelukone jolla on tahtijalka
siksak sisällä kuopassa
se kellonkielten jazzkelmi
se joka korren kavio
miinus melodia
vailla kadenssia
se pianonrämä
se pianonrämä
ne pilkut kannuksen alla
se kaiku
laventelin katveesta
se sammakoiden ja sirkkojen
jalkalusikka
se jalkamusiikki
nekö ne kilkuttavat ja kalkuttavat
lakkaamatta ruoholäntissä
niin hyräilen
niin näppäilen
niin loukutan
yöpsalmiani
Suomentanut: Helena Sinervo
Kuva: Emmy Scheele
Kirjoittaja on afrikaansinkielinen, eteläafrikkalainen kirjailija. Marlene van Niekerkin palkittu esikoisromaaninsa Triomf (1994) on nähty myös elokuvasovituksena. Romaani Agaat (2004) nimettiin tänä vuonna Man Booker Prize -ehdokkaaksi. Lisäksi van Niekerk on kirjoittanut runoja, lyhytproosaa ja näytelmätekstejä. Kirjoittamistyönsä ohella van Niekerk opettaa luovaa kirjoittamista ja hoitaa afrikaansinkielisen kirjallisuuden professuuria Stellenboschin yliopistossa, jossa on itse opiskellut kieliä ja filosofiaa.
