Esiinnyin eilen Suomen PENin Aino Kallas -tilaisuudessa, joka pidetään joka vuosi Ainon nimipäivänä (tänä vuonna se sattui lauantaille, joten tilaisuus oli päivää etukäteen). Aino Kallashan alunperin ehdotti, että Suomeenkin perustettaisiin PEN-yhdistys, koska Lontoossa asuessaan hän pääsi jäseneksi Iso-Britannian PENiin. Nykyään PEN toimii kirjailijoiden ja toimittajien sananvapausjärjestönä.
Tilaisuus oli oikein mielenkiintoinen. Siellä esiintyivät lisäkseni Viron PENin puheenjohtaja Kätlin Kaldmaa, runoilija Ville Hytönen (joka asuu nykyään Virossa) sekä arkistonjohtaja Ulla-Maija Peltonen Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta.
Kaldmaan esityksessä minua kiehtoi tieto, että neuvostoaikana Kallaksen tuotanto nostettiin vallanpitäjien toimesta esimerkiksi siitä, miten huonosti Virossa olivat asiat ennen neuvostoaikaa, joka oli tietysti paratiisi. Kaldmaa toi myös esiin sen, että varsinkin Sudenmorsiamessa luonto on väkevää ja maagista, kun taas neuvostoaikana ajatus oli, että luonnon piti palvella ihmistä ja käyttäytyä kuten ihminen haluaa. Toisaalta vapaassa Virossakin sensuroitiin aikanaan Kallasta, näytelmä Mare ja hänen poikansa kiellettiin, koska näytelmän äiti valitsee poikansa eikä isänmaata.
Kaldmaa kertoi, että Viron kirjallisuusmaailma on ollu perinteisesti aika sovinistinen (ilmaisu on minun): naisten arkea kuvaavia romaaneja on pidetty kotirouvakirjallisuutena, mutta Kallas on hyväksytty kaanoniin, koska hän kirjoittaa historiasta.
Kaldmaa kertoi myös, että Sudenmorsian on vaikuttanut häneen voimakkaasti ja luki otteen lastenkirjastaan – katkelma oli hieno.
Ulla-Maija Peltonen kertoi Kallaksen arkistosta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seurahan ei osta aineistoa: aineisto saadaan lahjoituksina, joko kirjailijoilta itseltään, heidän kuolemansa jälkeen perikunnalta tai kansalaisilta, jotka ostavat aineistoa ja lahjoittavat sen arkistoon. Suomessa on vahvat perinteet kulttuurihistoriallisen aineiston vapaaehtoiseen lahjoittamiseen, toivotaan etteivät asenteet muutu. Kallasta koskevaa materiaalia on myös saatu mikrofilmillä Virosta.
Kallas tallensi itsekin aineistoa. Hän esimerkiksi toi päiväkirjansa Virosta Suomeen turvaan, mikä olikin odottamattoman kaukoviisasta, sillä Neuvostoliittohan miehitti Viron ja Kallakset joutuivat pakenemaan. Aino Kallas keräsi myös esimerkiksi valokuvat kaikista sukulaisistaan. Kirjailijan sisaren Aune Krohnin kuoleman jälkeen arkistoon päätyi tämän hallussa olleita Aino Kallaksen koulutodistuksia ja piirroksia.
Ville Hytönen kertoi suhteestaan Kallaksen ja eritoten Sudenmorsiamen kieleen. Hän kertoi tavoitelleensa jo edellisessä kokoelmassaan Karsikkopuu (Tammi, 2011) Sudenmorsiamen henkistä kieltä ja kokeilut jatkuvat tulevassa romaanissa, joka kertoo liettualaisesta miehestä, joka uskoi tuntevansa tien helvettiin. Kirja kuulosti erittäin kiinnostavalta! (Helvetti sijaitsee liettualaisessa korvessa, jos ette tienneet.)
Itse koin esitelmän pituuden, 15–20 minuuttia, haastavaksi. On vaikea tiivistää, miten paljon Aino Kallas on minulle merkinnyt. Nuorena olin aivan hurmaantunut häneen, luin ihan kaiken mitä hän on kirjoittanut, keräsin vanhoja painoksia, tutustuin hänen kirjeenvaihtoonsa sekä Kai Laitisen tutkimuksiin. Jossain vaiheessa oli pakko raijata Kallas-kokoelma mökille, koska tunsin, että kirjailija vaikutti liikaa. Kerroin tilaisuudessa suhteestani Kallakseen, siitä miten vähitellen opin ymmärtämään, että idolini oli kuitenkin pohjimmiltaan ihminen hänkin. Kallas sysäsi minussa liikkeelle voimakkaan kiinnostuksen Viron historiaan, joka jatkuu edelleen. Luin katkelman romaanista Katinka Rabe, joka on mielestäni edelleen parhaita lapsen näkökulmasta kirjoitettuja romaaneja ikinä.
Toisaalta toivoisin, että Kallaksen sisaresta Aune Krohnista tehtäisiin elämäkerta, koska hän on jäänyt sisarensa varjoon. Aune Krohnhan oli ääriuskovainen vanhapiika, joka jäi huolehtimaan äidistä. Olen lukenut hänen uskonnollisia, varsin depressiivisiä runojaan ja minua kiinnostaa, millaista hänen elämänsä oikein oli. Ulla-Maija Peltonen kertoikin, että Turun yliopistossa on valmistumassa tutkielma Krohnista.
Tilaisuus oli erittäin inspiroiva ja antoisa.
Laura Honkasalo
* * *
Kirjoittaja on kirjailija, toimittaja ja kääntäjä, jolta on julkaistu niin romaaneja, novelleja, esseitä kuin nuortenkirjoja. Laura Honkasalon tuorein teos Nuukaillen: eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman (Kirjapaja, 2013) opastaa kestävämpään elämäntapaan tavarapaljouden yhteiskunnassa. Tämä kirjoitus julkaistiin ensin kirjailijan blogissa Sininen kirjahylly.
