Sain ajatuksen runoon, kun vierailin Emily Dickinsonin kotikylässä Amherstissa. Kävin patikoimassa upeilla rämealueilla hänen kotitalonsa lähellä. Hyttysparvet kimpussani vain raivostuttivat ja riistivät nautinnon, en ollut tiennyt varata karkotetta. Muistelin suuttuneena Dickinsonin runoilijankohtaloa: omaperäinen lahjakkuus, jota hänen aikalaisensa eivät tunnistaneet, julkaiseminen tyssäsi alkuunsa. Nykyään hänen runojaan sitä vastoin käytetään hanakasti milloin mihinkin tarkoituksiin, usein hänen nimellään ratsastamiseen ties miten kyseenalaisissa merkeissä.
Hiljennyn iltaan hyvilläni. Kiireettä.
Vaan seisova vesipä kytee, kipunoi:
innin tinnin kyhäytyvät
rämelammen lyyrikot.
Riivaajia siunaantuu piiloistaan,
hämäristä hyökkää kimeä pilvi,
piinaajia liitelee piirittämään,
tungeksii ehtoolliselle.
Kiusaaja ripustautuu lihaan,
siunailee, tilittää ii innin niin,
hienostelee mietelmin, inisee sitaattejaan,
kimittää hihassa hirveää liturgiaa.
Hyttyset ryyppivät hyvillään,
ii innin tinnin täyttää iltahämärän.
Kyhmyrä kytee, syyhyttää,
kyhnytän, kyhnytän, kyhnytän.
Hirmuinen mitätön piirittää,
suutelee poskelle, iskee naulansa.
Sääski mittaa syvyyksiäni,
ivaa innin tinnin, pikku markiisi.
Pitääkin hiestyä mitättömästä!
Kynsin kyhmyrää, kiukustun ii ii ininään,
listin hienovienoja hirviöitä.
Kiireetön ilta pilalla!
Pyörrän hyttysmyrskystä,
pinkaisen hirveistä pidoista!
Kauempaa kai näyttää
kuin piiskaisin itseäni oksalla,
heiluttaisin voitonlippua.
Hätistän vain itikoita kimpusta!
Kuva: Olli Turunen
MERJA VIROLAINEN (s. 1962) on julkaissut viisi runokokoelmaa. Viimeisin, Valloittaja, ilmestyi syksyllä 2012. Hän on kirjoittanut myös draamaa ja lyhytproosaa sekä työskennellyt suomentajana, toimittajana, kriitikkona ja harrastajakirjoittajien opettajana. Hän on Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulun johtajaopettaja.
