Esipuhe runoilija Paul Polanskyn teoksesta Mustalaistaksi (Savukeidas 2011)
Vuonna 1999 lähdin vapaaehtoisena Kosovoon auttamaan UNHCR:ää (Yhdistyneiden kansakuntien päävaltuutetun toimisto) heidän mustalaisongelmiensa kanssa. Tuhansia pakeni kodeistaan huolimatta NATO-joukkojen läsnäolosta. Ei kestänyt pitkään ymmärtää miksi. Asuttuani pakolaisleirillä ainoana ei-mustalaisena, kuulin tarinoita heidän albaanien ryöstämistä, sitten poltetuista taloistaan. Moni kotiinsa jäänyt mustalainen hakattiin, raiskattiin ja tapettiin.
Kuitenkin perheestään ja sukulaisistaan erossa oleminen oli pahinta näille mustalaisille. Kenelläkään ei ollut puhelinta, kukaan ei tiennyt kuinka saisi yhteyden toiseen. Vaikka kellään mustalaisella leirissämme ei ollut vettä, ruokaa, ei edes turvaa, kaikista tärkein pyyntö oli viedä heidät jonnekin. He halusivat vierailla sairaaloissa, kylissä, romuttuneissa ghetoissa etsimässä kadonneita sukulaisiaan.
Vaikkei UNHCR antanut minulle autoa käyttöön mustalaisia auttaakseni, vuokrasin sellaisen omalla kustannuksellani ja aloitin kierrokseni sodan repimässä Kosovossa.
Heidän tumma ihonsa aiheutti väistämättä huomiota monien maanpaosta palanneiden kostonhimoisten albaanien mielessä, mutta kaulassani roikkuneet valtakirjat estivät suurimman osan väkivaltaisuuksista, vaikka uhkauksia toki esitettiin.
Siitä lähtien olen elänyt romanien kanssa Kosovossa ja jo kahdeksan vuoden ajan ajanut heitä minne ikinä halusivatkaan minun vievän. Heidän matkansa eivät aina ole olleet kiireellisiä hengenpelastuskyytejä sairaalaan. Usein minua on pyydetty täyttämään heidän tarpeensa liittyen perinteisiin ja tapoihin.
Koska kun suurin osa romaneista Kosovossa menetti mahdollisuuden julkiseen liikenteeseen ja YK-protektoraattina toimivalla alueella ei ole ollut oikeutta vapaaseen liikkumiseen, olen ainoa, joka on voinut ajaa heitä ilmaiseksi paikasta toiseen.
Ensimmäinen autoni (pieni vuoden -91 Kadett) lahjoitettiin keväällä 2000 Society for Threatened People –järjestön toimesta. Ensimmäisen pakettiautoni lahjoitti pohjoisdakotalainen lääkäri Richard Leigh vuonna 2001. Kuljetettuani yli 1000 romania ympäri maata kyseisellä vuoden 1987 Chevy Astrolla, minun oli hylättävä se Balkanilta huonosti löytyvien varaosien takia. Sitten sain vuoden 1988 Daimler Benzin pakettiauton, jonka lahjoittivat Caritas ja Telem Münsteristä, Saksasta. Mutta koska hajoamiset vaivasivat aina vanhoja, käytettyjä kulkuneuvoja, me tarvitsimme lisätukea ja sen tarjosi Sveitsin hallitus. Heidän Pristinan toimistonsa kautta sain vuonna 2003 varat ostaa käytetty vuoden 1989 asuntoauto, jota voi käyttää myös ambulanssina tai liikkuvana toimistona romaninaisten haastatteluihin heidän ongelmiensa takia tai opettaakseen heille hygieniaa.
Nämä runot kertovat lähinnä tarinan matkoistani kesältä 2001. Jokainen runo kuvastaa romanitraditioita ja –tapoja. Kuten kerron mustalaisystävilleni, kaikki heidän tapansa eivät ole hyviä, mutta kuten olen aina uskonut, pitää nähdä ihmisen huonot puolet ennen kuin voi auttaa häntä. Monet mustalaisista eivät ole voineet ymmärtää mikseivät toisen maat halua heitä pakolaisiksi tai turvapaikanhakijoiksi. Samaan aikaan poliitikot samoissa maissa sivuuttavat mustalaiset täysin heitä ajattelematta tai ymmärtämättä.
Tietysti monet näistä perinteistä ovat vanhentuneet muiden maiden mustalaisten parissa. Mutta Balkanilla ja erityisesti Kosovossa näiden perinteiden henki on jotain minkä uskon auttaneen heitä selviytymään sodista, ja kansanmurhasta, joka jatkuu edelleen.
Toivon, että molemmat osapuolet oppivat näistä runoista.
Paul Polansky
Knez Selo, Serbia
Toukokuu 2007
MUSTALAISIA!
Ajaessani nuoria romaneja
takaisin syntymäpäiviltä
jouduin pysähtymään
poliisien tarkastuspisteellä
tunnistin YK-miehen
olkamerkistään
bangladeshilaiseksi
tuntui turvalliselta
että hän oli tummaihoinen
kuten matkustajanikin
kun hän kysyi olivatko
matkustajat serbejä
he huusivat iloisesti englanniksi:
”Me ollaan mustalaisia!”
”Ulos!” poliisi huusi
tavoitellen asettaan
”Minun maassani
kaikki mustalaiset
ovat varkaita!”
poliisilta kesti
puoli tuntia
tutkia kärryni
löytäen vain
purukumikääreitä
auringonkukan siemeniä
”Ole varovainen”,
YK-mies varoitti minua
”Tunnen mustalaiset
sinua paremmin.”
GUINNESSIN ENNÄTYSTEN KIRJA
en tiedä onko maailman ennätystä siitä
kuinka monta ihmistä mahtuu
yhteen Chevy Astroon
mutta yhtenä sunnuntaina sulloin sisään
32 Samiran häihin matkaavaa romania
ajoin kakkosvaihteella
lähes koko matkan
renkaat olivat tyhjillään
vanteet miltei kärrytietä repien
kun ohitin serbialaisen ruokakaupan
pari romania hyppäsi ulos autosta
ostaakseen pari lavaa kaljaa
en tiedä miten
he saivat oluet mahtumaan autoon
mutta kaikki oli juotu
ennen kuin pääsimme perille
jättivät minulle vaihtotölkit
bensarahoiksi.
