Kokouksen osallistujat ryhmäkuvassa
Lokakuun viimeisellä viikolla matkustin Pohjoismaisten PEN-keskusten sekä PEN Berliinin, PEN Montenegron ja PEN Bosnia & Hertsegovinan edustajien kanssa Kiovaan, Ukrainaan. Meidät oli kutsuttu alueelliseen kokoukseen; nämä ovat kokouksia, joita PEN Ukraina on järjestänyt säännöllisesti sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022.
Ukrainan PEN järjesti matkamme vakuuttavalla tavalla, osaavasti ja omistautuneesti. Koko monimutkainen matka Kiovaan ja takaisin kaikkine yksityiskohtineen oli organisoitu hyvin tarkasti. Paneelikeskustelut, esitelmät ja debatit järjestettiin niin ammattimaisesti, etten voi kuin kadehtia.
Yleisölle avoimien paneelikeskustelujen teemana oli Eurooppa ja sota. Keskustelu, johon minä osallistuin, käsitteli pohjoisen Euroopan solidaarisuutta Ukrainaa kohtaan historiallisesta näkökulmasta.
Matkan viimeisenä päivänä saimme kuulla sarjan ukrainalaisten kirjailijoiden esitelmiä kirjailijan roolista sodassa käyvässä maassa. Tapasimme myös matkan aikana keskeisten ukrainalaisten kulttuuri-instituutioiden ja kustantamojen edustajia.
Matka Ukrainaan oli elämäni ensimmäinen matka sotaa käyvään maahan. Pohdin etukäteen mitä tämä voisi merkitä minulle, ja pohdin sitä edelleen nyt kotiin tultuani. Ehkä yksi vahvimmista vaikutelmista, jonka Kiova teki minuun, oli odotuksista poikkeava: sodan poissaolo katukuvassa. Ravintolat, kahvilat, kaupat olivat kaikki avoinna normaaliin tapaan, ihmisiä univormuissa ei juuri näkynyt kaduilla ja ulkonaliikkumiskieltoon kello 24 asti Kiova kylpi valossa. Kohtasin sodan todellisuuden Ukrainassa vain retkillä Butšaan, Borodjankaan ja Jahidneen, joissa miehittäjien – ennen kuin Ukraina ajoivat venäläiset pois keväällä 2022 – jäljet olivat vahvasti läsnä.
Minusta on harvoin pidetty niin hyvää huolta kuin Ukrainassa. Mikä ehkä oli syy siihen, että nukuin Kiovassa paremmin kuin aikoihin kotona Suomessa. Edes ilmahälytys ensimmäisenä yönä ei aiheuttanut mitään huolta. Tunnin oleskelun jälkeen hotellin väestönsuojassa – joka muistutti konttoria – nukahdin melkein heti uudelleen.
Vaikka on kulunut kaksi viikkoa kotiin paluustani, en vielä ole lainkaan varma mistä turvallisuudentunteeni Kiovassa johtui. Mutta olen varma siitä, että tulen vielä palaamaan siihen tunteeseen ja sen syihin.
Ukrainan PENin resurssit ovat toista luokkaa kuin meidän täällä Suomessa, ja hyvä niin. Yksi matkan paradokseista oli, että Suomen PEN, toimien rikkaassa maassa, jossa vallitsee rauha, voi vain unelmoida sellaisesta toiminnasta mihin Ukrainan PEN pystyy.
Haluan kiittää Volodymyr Yermolenkoa, Tetyana Tereniä, Alisa Bondarenkoa, Maksym Sytnikovia ja koko Ukrainan PENiä siitä, että sain tehdä tämän tärkeän matkan Ukrainaan. Ukraina tarvitsee jatkuvaa ja johdonmukaista tukeamme, emme saa antaa itsemme vaipua turtuneeseen uskoon, että sota Ukrainassa on jollain tavalla normaalia.
Peter Mickwitz
Peter Mickwitz on runoilija ja esseisti sekä Suomen PENin puheenjohtaja.
