12 ihmisen murhaisku satiirisen Charlie Hebdo -lehden toimitukseen oli jopa historiallisessa katsannossa poikkeuksellisen raju hyökkäys vapaan lehdistön keskeistä elementtiä, pilakuvaa vastaan.
Charlie Hebdo nojaa huumorissaan vuosisatoja vanhaan traditioon. Se on ranskalaisen satiirin ankarimman perinteen mukaisesti häijy, kaikkea ja kaikkia kohtaan. Lehti kulki vuonna 1960 aloittaneen Hara-Kirin viitoittamaa polkua, tulta päin.
Kun viranomaiset lakkauttivat Hara-Kirin, lehti perustettiin uudella nimellä. Sen tunnuslausekin periytyi: ”bête et méchant”, tyhmä ja ilkeä.
Mauttomuudesta tuli Charlie Hebdolle suoranainen tavaramerkki. Kuten kiltimpi Pahkasika-lehti sutkautti aikoinaan: ”Kertokaa, mikä teille on pyhää, niin teemme siitä pilkkaa seuraavassa numerossamme.”
Kuusikymmenlukulaisesta taustastaan huolimatta lehti on puhuttanut näihin päiviin asti. Pilkan kohteena ovat olleet niin katolinen kirkko kuin paavi, militaristit, siionistit, islamistit kuin eturivin poliitikotkin. Johdonmukainen ääriliikkeiden ja tekopyhyyden pilkka on johtanut vuosien mittaan sekä monenlaiseen paheksuntaan että toimituksen tuhonneeseen polttopulloiskuun vuonna 2011.
Charlie Hebdoon tai Hara-Kiriin on piirtänyt vuosien mittaan valtava joukko eturivin pila- ja sarjakuvapiirtäjiä. Tunnettuja ovat muun muassa Reiser, Roland Topor, Willem, Riad Sattouf, Georges Wolinski ja Cabu. Lehden kyvykkäimmät taiteilijat ovat piirtäneet laajasti myös muihin lehtiin, ja heidät tunnetaan Ranskassa.
Koulukirjaesimerkki Charlie Hebdon avustajasta on hollantilaissyntyinen, Ranskassa yli 40 vuotta asunut Willem. Hän piirtää yhä lehden useimpiin numeroihin, mutta on myös levikiltään suuren Libération-lehden pilapiirtäjä.
Kun haastattelin Willemiä (s. 1941) vuonna 1999, kysyin, missä hänen mielestään kulkivat huumorin rajat. Onko aiheita, joista ei voi piirtää?
”Ei. Ei ole kertakaikkiaan mitään rajoja, kaikesta voi piirtää. Libérationiin piirrän päivittäin kaksi kuvaa varmuuden vuoksi. Usein he pohtivat kuulemma, kumpi näistä on nyt se ”paha” kuva, jota ei pitäisi julkaista…”
Toimituskokousinhonsa ansiosta eloon jääneeltä Willemiltä on ilmestynyt suomeksi kaksi kokoelmaa, Naulan kantaan (1991) ja Seis! Täällä ei naureta! (2004). Niiden kuvissa on Charlie Hebdosta tuttu lähtökohta: pilakuvan on heräteltävä, sen on hätkäytettävä.
Suomessa tällaisia lehtiä ei ole, eikä juuri tällaisia pilapiirtäjiäkään. Ranskalaisten piirtäjien viiltävimpiä pilapiirroksia on mahdotonta kuvitella suomalaisiin sanomalehtiin. Meillä on historiallisesti uskottu vaikenemiseen. Sananvapautta puolustetaan, mutta lähinnä helpoissa tilanteissa.
Juuri näinä hetkinä lehdistön on kuitenkin mentävä sanoista tekoihin ja uskottava omiin sananvapauspuheisiinsa käytännössä.
Vaikeitakin asioita ja ilmiöitä pitää käsitellä. Joskus se tapahtuu syvällisen analyysin tai reportaasin keinoin, joskus hyvä kuva kiteyttää parhaiten. Toivon toimituksilta rohkeita piirtäjävalintoja ja monipuolista kuvajournalismia tulevaisuudessa.
Toivon myös itse kunkin muistavan, että sananvapaus ei ole vain puhtaita ja hyveellisiä ihmisiä, ”meitä” varten. Huumori voi sisältää jonkun mielestä arveluttaviakin piirteitä. Kriisitilanteissa kaivataan puhtaita, pyhiä sankareita, mutta heitä on vain kirkon kuvissa (ja elokuvissa).
Yksi Charlie Hebdon murhaiskussa tapetuista taiteilijoista oli Georges Wolinski. Hänen valtavan, noin 80 albumin mittaisen tuotannon voisi varmasti niputtaa piirrettyjen rintojen määrän perusteella seksistiseksi. Le Monde -lehden nekrologin otsikossakin Wolinski (s. 1934) nimettiin ”erotomaaniksi”.
Taiteilija olisi epäilemättä hyväksynyt luonnehdinnan ilomielin. Se ei ole kuitenkaan koko totuus hänestä. Wolinskin Paulette-sarjakuva irvaili niin poliittiselle radikalismille, Vietnamin sodalle kuin ryppyotsaisuudellekin. Hara-Kirissä, Charliessa ja muissa avustamissaan lehdissä Wolinski edusti uuden sukupolven liberaalia ja vastakulttuurista ääntä.
Sarjakuvissaan hän osasi kuitenkin myös pilkata omaa sukupolveaan ja sen pyhiä arvoja – ja itseään.
Viiden piirtäjän murha – muita kuolleita lainkaan vähättelemättä – oli tekona kuvottava ja raukkamainen, mutta me voimme jatkaa vain yrittämällä ajatella, kirjoittaa, muuttaa maailmaa paremmaksi – ja nauraa.
Huumorintajuista fundamentalistia ei ole olemassakaan.
Kirjoittaja Ville Hänninen on kuvakulttuuriin erikoistunut toimittaja, kirjailija ja Suomen PENin jäsen.
